Tekniikan tutkijat kaipaavat markkinointitukea
27.7.2001 06:45 Tampereen teknillisen korkeakoulun tutkijat suhtautuvat myötämielisesti tutkimustulosten kaupallistamiseen. Hyödyntäminen on ollut vähäistä, sillä tutkijat tarvitsisivat enemmän tietoa muun muassa markkinoinnista ja rahoituksesta.
Anna Parviainen on tutkinut diplomityössään Tampereen teknillisessä korkeakoulussa (TTKK), mitkä tekijät edistävät ja haittaavat tutkimustulosten kaupallistamista.
Tutkijoiden asenteet kaupallistamista kohtaan ovat tutkimuksen mukaan myönteisiä. Potentiaalisia ideoitakin on paljon. Niitä synnyttävät erityisesti soveltava ja tieteenaloja yhdistävä tutkimus sekä akateemisen tutkimuksen yhdistäminen teollisuuden käytäntöihin.
TTKK:ssa on tähän asti otettu tutkimustuloksista kaupallista hyötyä irti vain vähän. Parviaisen selvityksen mukaan tutkijat tarvitsisivatkin enemmän tietoa markkinoinnista, rahoituksesta ja taloushallinnosta. Harvat tutkijat tuntevat TTKK:n tukipalveluita, joiden avulla autetaan tutkijoita suojaamaan ja kaupallistamaan tutkimustuloksia. Lisäksi korkeakouluissa on yleensä vain vähän kokemusta tutkimustulosten kaupallistamisesta.
Parviainen ehdottaa, että tukiorganisaatiot markkinoisivat aktiivisemmin palvelujaan ja että tutkijoille tarjottaisiin tietoa siitä, miten tuloksia voisi kaupallistaa. Asiaa pyrkiikin TTKK:ssa edistämään syksystä saakka uusi innovaatioasiamies.
Apuaan tamperelaisille opiskeilijoille tarjoaa myös vuonna 1998 aloitettu yritystallihanke. Talliyrittäjä saa TTKK:lta henkilökohtaisen valmentajan sekä taloudellista tukea alkuvaiheen menoihin. Lisäksi yritykselle pyritään järjestämään toimitilat korkeakoululta. 1-2 vuoden jälkeen yrittäjä jatkaa toimintaa itsenäisesti.
Lukuvuonna 2000-2001 Yritystallissa aloitti 15 uutta hanketta, ja yhdeksän vanhaa päättyi. Päättyneistä hankkeista kahdeksan johti
yrityksen perustamiseen, eli onnistumisprosentti oli varsin hyvä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi