Nettimainonnan uudet haasteet
1.8.2001 07:15 Tutkimuslaitos Forrester ennustaa nettimainonnan kasvavan edelleen Euroopassa. Uudet ideat ovat tulossa.
Markkinatutkimuslaitos Forrester ennustaa nettimainonnan volymin kasvavan dotcom-lamasta huolimatta nopeasti Euroopassa. Vuoteen 2005 mennessä nettimainonnan markkinat kasvavat Forresterin mukaan noin 6,4 miljardiin euroon - ja silloin saavutettaisiin 5 prosentin osuus koko mainosmarkkinasta.
Viime vuonna internetin osuus Suomen mainosmarkkinoista oli noin yksi prosentti, noin 70 miljoonaa markkaa. Tälle vuodelle niiden kooksi on arvioitu 120 miljoonaa markkaa.
Euroopassa nettimainonnan hinnat ovat alentuneet eikä hintojen ole ennustettu elpyvän lähitulevaisuudessa.
Perinteinen bannerimainonta ei jatkossakaan välttämättä räjähdä valtaviin mittoihin, sen sijaan uudet muodot ovat tulossa. Kuluttajia voidaan palvella internetissä välineenomaisesti uuden interaktivisen ajattelun avulla.
Lastminute: persoonallista ja paikallista
Euroopan suosituin matkailun ja vapaa-ajan kauppapaikka lastminute.com esimerkiksi tarjoaa lokalisoituja ja persoonallisia kaupan muotoja: kävijä voi tutustua tietyn alueen tarjontaan ja saada personoituja tarjouksia ja vinkkejä.
Lastminuten tuotetarjonta kasvoi vuodessa 200 prosenttia ja tarjouksia on nyt noin 100 000 kappaletta. Forresterin mukaan neljännes brittiläisistä netinkäyttäjistä on vieraillut Lastminuten sivuilla.
Lastminute.com perustaa ideansa myös siihen, että 65 prosenttia briteistä ilmoittaa kokevansa aikapulaa. Persoonallinen ja nopea tapa täyttää tarpeensa puree kuluttajiin, yhtiö uskoo.
Yellowmap tekee "keltaisia karttoja"
Myös itävaltalainen YellowMap.at uskoo geospatiaalisuteen: sen palveluja ovat interaktiviset kartat, paikallistarjoukset ja mahdollisuus tehdä hakuja alueellisin perustein.
Saksalaisen tutkimuslaitoksen GfK:n mukaan yli puolet netin käyttäjistä tahtoo hakea tietoja netistä mutta tehdä kaupat "off-line".
Yellowmap.at:n toimitusjohtaja Peter Schanta pitää tätä oman firmansa vahvuutena. Hänen mukaansa näin kaikki hyötyvät:
-Pienet yritykset, joita internet-markkinoinnin kulut pitävät poissa verkosta, pääsevät kootun palvelun kautta verkkoon. Kuluttajat saavat oma-aloitteisesti juuri haluamansa tuoteinformaation ja yritykset voivat myös tehostaa jakelupisteidensä toimintaa, sanoo Schanta Kurier online -verkkolehdessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi