Ruudunsäästöä ja tosi televisiota
22.8.2001 13:11 Leikkausten aika ei toivottavasti ole televisiomaailmassa ohi, vaikka olosuhteet pakottaisivatkin etsimään ohjelmatoiminnasta karsittavia oksia. Onneksi ainakin yksi ruudunsäästöohjelma rikastuttaa!
Jossain mediateollisuuden kellarissa on kuulemma keksitty, että leikkausten aika on ohi. Ilmiötä sanotaan tositelevisio-showksi - ainakin uudella Subtv:llä, jonka sunnuntai-iltapäiviin syksy tuo Tatun ja Eekan kuusituntisen Sixpak -ohjelman, leikkaamattomana nauhoituksena.
Tällaistako on kokeilevaksi kutsuttu mediatuotanto nykyisin? Minne lie mieleni eksynyt, kun ajattelen, että kokeilevassa tuotannossa pitäisi tehdä löytöretkiä ennen muuta tulevaisuuteen siten, että jonkin välineen ilmaisu rikastuu ja tihentyy entistä intensiivisemmäksi elämykseksi?
Onneksi TVTV!:tä seuraavan Subtv:n uusi ohjelmakonsepti on toistaiseksi vain yksi monista digitelevision näyttämöllä, mutta kuka takaa, ettei se ala monistua? Televisio, josta on karsittu pois toimittaminen ja jopa tekninen ediointi, ei enää ansaitse tiedotusvälineen nimeä. Sitä on syytä kutsua toistovälineeksi tai kaiuksi, joka ei kykene sanomaan mitään uutta.
Tosi televisiota!
Vähin varoin tuotettu harrastajatelevisio täyttää kaapeliverkoissa tärkeän markkinaraon - aivan kuten teatterin harrastaminenkin tuottaa monille iloa. Paikallisuuskin on arvo sinänsä! Muuatta raja-aitaa vain ei pitäisi ylittää, kuten oppi eräskin "kansanedustelija". Edustajan titteli koki kolauksen oitis, kun hän vahingossa julisti avatuksi valtakunnalliset "harrastelijateatteripäivät".
Kun starttipistoolin ruuti näinä päivinä tuoksuu digi-tv -väen nenässä, harrastelijoita tuskin halutaan mukaan kuvaan, jonka tärkein tehtävä on ajaa kuluttajat äkkiä televisiokauppaan. Mutta löytyisikö tv-ruudusta vihdoinkin tilaa myös tekstin, kuvan tai esiintymisen harrastajille, ei vain tutuille julkkiksille?
Voi olla, että seuraan mediaa valikoivasti, mutta kovin monia ja virkistäviä seikkailuja pöytälaatikoiden salattuihin kansioihin en ole onnistunut bongaamaan, vaikka lähetystuntien määrä on näinä aikoina roimassa kasvussa. Jokin kuitenkin saa uskomaan, että uusien kanavien autiudesta lohkeaisi osansa uusille kasvoille myös rakentavissa rooleissa eikä esimerkiksi vain puiston nurmikolla lokkien ja pulujen ruokalautasena, kuten Sixpakissa (HS 15.8.).
Ruudunsäästöohjelma rikastuttaa
Kesän ehdoton kulttuuritapaus televisiossa on kustannustehokkuudessaan esimerkillinen Markus Kajon ruudunsäästöohjelma (YLE TV2), jossa lopputekstitkin nykäistään rohkeasti katsojien silmien editse niin, ettei niistä selvää saa.
Keskiviikkoisen viisiminuuttisen nimi on kätevästi lainattu televisioon suoraan tietokoneiden maailmasta ja aiheet poimittu matka- ja tuotantokuluja säästäen keskeltä arkea tai vieläkin lähempää, Kajon tuotteliaasta alitajunnasta. Sisällön tuoreus on siis taattu ja säilyvyydenkin voi olettaa hyväksi, onhan ohjelma miltei tyhjiöpakattu. Studion vähälavasteisuushan tuo väistämättä mieleen Derek Jarmanin minimalismin elokuvassa Wittgenstein (Channel 4/BFI/Bandung, 1997)!
Ja kyllähän yksinpuheluun erikoistunut Kajo koti-wittgensteinista käykin, tosin perusfilosofialtaan toisenlaisena. Myös nimimerkki "Kettusena" ruudussa kaikkea mahdotonta pähkäillyt mies perustanee suosionsa juuri siihen, ettei usko Wittgensteinin tunnettuun lausumaan. Kajon filosofiaan kuuluu, ettei televisiossa pidä vaieta edes siitä, mistä siellä ei muka voisi puhua. Mikään ei ole liian pientä ällistyttävän miniesseen antimiksi!
Muistuupa tässä muuten mieleen, digikanavien ohjelma- ja yleisötyhjiöstä kun moni huolta kantaa, sellainenkin aiemman Kettusen pähkäily, jossa etsittiin vastausta energiataloudelliseen arvoitukseen. Niin että mahtaakohan Bachin kantaatti no 147:n loppukoraalin soittaminen matkaradiolla tyhjiössä vaikuttaa jotenkin laitteen virrankulutukseen verrattuna siihen, että se soisi normaalioloissa?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa
28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












