Counter-Strike saa tunteet ja teräaseet liikkeelle
29.8.2001 06:06 Jotkut ovat ottaneet pelaamisen aina liian tosissaan. Aasiassa tapahtuneet tapaukset, pelatessa sydänkohtaukseen kuoleminen ja häviämistä seuraava puukotus, saavat kysymään, onko pelien maailma joillekin liiankin kiehtova.
Käsittelimme viime viikolla Suomessakin huomiota herättänyttä japanilaisprofessorin väitettä siitä, että tietokonepelien jatkuva pelaaminen muuttaa aivojen kehitystä jättäen korkeampia toimintoja käsittelevät etuosat alikehittyneiksi. Otimme tuolloin asiaan tieteellisin perustein sangen kriittisen kannan, emmekä ole saaneet vielä professori Kawashimalta vastausta kysymyksiimme.
Peleillä näyttäisi kuitenkin olevan paljon välittömämpiäkin terveyshaittoja. Asian New Paper kertoo artikkelissaan kahdesta tapauksesta, jotka luonnollisesti ovat ääritapauksia, mutta paljastavat karuudessaan jotain siitä, miten vahvasti pelien maailmaan voi upota.
Sydänkohtaus yli puolen vuorokauden pelaamisen jälkeen
22-vuotias thaimaalainen keramiikkatyöntekijä Thanet Sommoi riensi työpäivän jälkeen internet-kahvilaan pelaamaan lempipeliään Half Life: Counter Strikea. Peli on 3-ulotteinen räiskintäpeli, jota voi pelata verkossa toisten pelaajien kanssa joukkueina. Pelin viehätys piilee juuri tässä: enimmillään 32 pelaajaa muodostaa kaksi joukkuetta: terroristit ja terrorismin vastaisen joukon ja taistelu voi alkaa.
Keskiviikkoiltana alkanut pelisessio jatkui yhtäjaksoisesti torstaihin puoleen päivään, jolloin Sommoi sai sydänkohtauksen ja lyyhistyi näppäimistön päälle. Kuolemaa tutkivat tahot uskovat, että pitkällä ja uuvuttavalla pelisessiolla oli ratkaiseva vaikutus sydänkohtauksen syntymiseen. Sommoi oli jopa syönyt pelatessaan jottei pelaaminen keskeytyisi.
Huono häviäjä on huono häviäjä nettipeleissäkin

Samaisessa Counter Strikessa pelihahmonsa vihollisen tappamaksi pelannut 21-vuotias singaporelainen otti pelihäviönsä kovin henkilökohtaisesti. Daniel Tan Thiam Soon viilsi kimmastuneena hänen pelihahmonsa "tappanutta" 16-vuotiasta kanssapelaajaa selkään teräaseella.
Tapaus on herättänyt Singaporessa huomiota siksi, että peli ehdittiin jo kieltää liian väkivaltaisena viime helmikuussa. Kielto kuitenkin peruttiin vetoomuksesta jo viikon kuluttua sen julistamisesta.
Pelin pelaamisesta on tullut äärimmäisen suosittua sekä Singaporessa että Thaimaassa. Internet-kahviloista, joissa aiemmin www-käyttö oli suosituinta, on tullut peliluolia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella
28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?
Kolme vuotta sitten
"Nyt ei ehdi, katson futista"
28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi