Suomi24 katkoo juurensa Turkuun
31.8.2001 15:36 Portaalimaailmassa rytisee. Turussa Sirkus.comina syntynyt Suomi24.fi lakkauttaa Turun toimipisteensä vuoden loppuun mennessä. Osaavaa henkilöstöä houkutellaan muuttamaan Helsinkiin tai Osloon.
Suomi24.fi-portaalia julkaiseva Scandinavia Online Oy lakkauttaa Turun yksikkönsä vuoden loppuun mennessä. Samalla yhtiöltä katkeaa viimeinenkin historiallinen napanuora vanhaan kotiinsa, jossa Suomi24.fi perustettiin lokakuussa 1998 Sirkus.com -nimisenä.
Tuolloin Sirkusta teki Telia Infomedia Interactive-niminen yritys joka oli Telia Infomedian, nykyisen Eniron, spinoff. Vuonna 2000 pohjoismainen portaalijätti Scandinavia Online (SOL) osti yhtiön.
Pian sen jälkeen vanhan Sirkuksen ulkoasu hylättiin ja korvattiin samanlaisella ulkoasulla ja toiminnallisuudella kuin muissakin pohjoismaissa: Ruotsin Passagenissa sekä Norjan ja Tanskan. SOL-portaaleissa.
Samassa rytäkässä nimi vaihdettiin Sirkus.comista Suomi24.fi:ksi. Uudistuksen yhteydessä yhtiö irtisanoi Turusta käytännössä kaikki toimittajat ja sisällöntuottajat kertarysäyksellä.
Sisällöntuotanto siirrettiin uuteen Helsingin toimitukseen, johon palkattiin leegio silloisen päätoimittajan, 7-päivää lehdestä Sirkuksen palvelukseen siirtyneen Mikko Sokeron uuden linjan mukaisia toimittajia. Aiempi haasteellinen verkkojournalistinen linja vaihdettiin iltapäivälehtityyppiseksi kevyen viihteelliseksi sisällöksi. Muun muassa Turun ylioppilaslehti kritisoi muutosta nimeten sen "vuoden nettimokaksi".
Organisaatiota uudistetaan
Turussa on ollut uudistuksesta lähtien pelkästään teknistä- ja tuotekehityshenkilöstöä. Turun toimipisteen sulkeminen ei toimitusjohtaja Sakari Okan mukaan johdu kustannusten karsimisesta vaan siitä, että organisaatiota uudistetaan. SOLin organisaatiossa on jo jonkin aikaa ollut kummallinen tilanne: jonkin osa-alueen vastuullinen johtaja on saattanut sijaita toisessa maassa kuin hänen tiiminsä.
Käytännön toimintaa hankaloittavasta tilanteesta pyritään nyt pääsemällä eroon keskittämällä tuotekehitysyksiköt maantieteellisesti samaan paikkaan. Turun henkilöstön kohdalla se tarkoittaa Okan mukaan sitä, että osaa henkilöstöstä houkutellaan lähtemään Osloon töihin ja osa siirtyy Helsinkiin. 1-2 henkeä jää ilman töitä.
Vastaava järjestely toteutetaan myös SOLin yhteisöpalvelujen kehityksen suhteen. Aiemmin vastaava päällikkö on ollut Ruotsissa ja tiimi Tanskassa.
Osaava väki haluttaisiin pitää talossa
Tilanne on kovin erikoinen, sillä Okan mukaan Turun tiimi on koko SOLin organisaation eliittiä.
- Turun tiimin työskentelyssä näkyy selvästi yliopisto-opintojen antama vahva tausta. Kaverit ovat kyvykkäitä, hallitsevat monia ohjelmointikieliä ja esimerkiksi tietokantojen kanssa työskennellessä heidän osaamisensa on korkeaa tasoa.
- Myös työmoraali ja työn laatu on korkeaa tasoa: kun kaverit sanovat, että homma on valmis, se on valmis ja se toimii. Näille kavereille ohjelmoiminen on elämäntapa eikä pelkkä työ, Oka toteaa.
Elokuun aikana Scandinavia Online Oy:stä on lähtenyt ainakin Turussa Portal Managerina toiminut Mikko Väänänen ja Helsingissä myyntipäällikkönä toiminut Mika Keidas.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella
28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?
Kolme vuotta sitten
"Nyt ei ehdi, katson futista"
28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi