Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ääkköset osoitteisiin vihdoinkin?

ICANN kokoustaa kritiikin ristitulessa

10.9.2001 08:37 ICANNin kokous Uruguayn Montevideossa sujuu suurennuslasin alla. Asialistan mielenkiintoisimmat asiat tällä kertaa ovat nettikansalaisten edustuksen vähentäminen organisaatiossa ja ei-anloamerikkalaisten kirjainmerkkien sisällyttäminen nimissä sallittuihin.

Internet Corporation for Assigned Names and Numbers, ICANN, perustettiin kolmisen vuotta sitten hallinnoimaan Internetin nimistöä. ICANNin päätökset sääntelevät siis sitä, minkälaisia Internet-osoitteet saavat olla. Esimerkiksi uusien, niin kutsuttujen top-level -domainien, kuten tulossa olevien .name-päätteisten ja .eu-päätteisten osoitteiden tuleminen käy ICANNin päätösmyllyn läpi.

ICANNin perustamisen taustalla on Yhdysvaltain hallituksen pyrkimys siirtää koordinointivastuu pois itseltään. Sinänsä hyvä pyrkimys - ylittäähän Internetin kehitys Yhdysvaltojen ja muidenkin maiden rajat. ICANNin toiminta on kuitenkin herättänyt paljon arvostelua. Useimmiten toimintatapoja ja päätöksiä arvostellaan siitä, että se tekee päätöksiään liike-elämän eikä kansalaisten ehdoilla.

Nettikansalaisten edustusta halutaan vähentää

Nimellisesti Internet-kansalaisia edustaa järjestön johtokunnassa yhdeksän kaikkiaan yhdeksästätoista jäsenestä. Tämänkertaisen kokouksen eniten huomiota herättänyt kohta esityslistalla koskee edustuksen pienentämistä yhdeksästä kuuteen.

Arvostelua on herättänyt myös se, miten tilanteeseen on tultu. Epäselvyys nettikansalaisten edustajien valintatavasta on ollut melkoinen farssi. Viime vuonna ICANN täytti 5 paikkaa yhdeksästä vaaleilla ja varasi 4 paikkaa täytettäviksi hakemusten perusteella. Sen sijaan että nämä paikat olisi täytetty, ICANN muodosti jo olemassa olevista jäsenistään komitean, joka lausui käsityksenään, että nettikansalaisten edustusta pitäisi laskea yhdeksästä kuuteen. Täyttämättömien paikkojen täyttötapaan se ei esittänyt ratkaisua.

Kähmintää ja mykkäkoulua

Hallintokiemurat ja niihin liittyvä kritiikki saa kummallisia piirteitä. New.netin Andy Duff on kirjoittanut kokouksesta päiväkirjaa The Registeriin. Duff toteaa törmänneensä kuukausien kontaktiyritysten jälkeen erääseen ICANNin johtokunnan jäseneen hississä. Tämä oli todennut: "Ai te, meitä on kuulkaa kielletty puhumasta teille!"

New.net on yritys, joka on laventanut Internetin osoitetarjontaa ICANNin hallinnoiman avaruuden ohi teknisellä kikalla. Tämä on ärsyttänyt ICANNin johtokunnan konservatiivisimpia jäseniä, jotka ovat sitä mieltä, että new.net "rikkoo Internetin".

Andy Müller-Maguhn, yksi viidestä nettikansalaisia edustavasta johtokunnan jäsenestä pitää huolta siitä, että keskustelu pysyy yllä. Hän on jättänyt eriävän mielipiteen paitsi nettikansalaisten edustuksen pienenemisestä, myös äänestysoikeuden rajaamisesta ainoastaan domain-nimien haltijoiden oikeudeksi. Näistä luonnollisesti suurin osa on yrityksiä eikä yksityishenkilöitä.

Müller-Maguhnin mielestä tällainen rajaus on epädemokraattinen, koska kaikilla ei ole tarvetta tai edes varaa domain-nimeen.

Aeaekkoeoesiae netinkaeyttoeoen?

Väliotsikon kaltaisista merkistöongelmista saatetaan päästä vihdoinkin eroon jos ICANNin kokouksessa päästään sopuun ei-angloamerikkalaisten kirjainten käytöstä Internet-osoitteissa. Tämä mahdollistaa vihdoinkin Internetin käytön mielekkäällä tavalla sellaisillekin kieliryhmille, joiden kieli ei taivu helposti esitettäväksi angloamerikkalaisella merkistöllä.

Samalla Pohjoismaissa saadaan vihdoinkin käyttöön skandinaaviset - vai pitäisikö sanoa "skandivaaniset" kirjaimet Internet-osoitteissa.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella

28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.