Poliisi ei aio soluttautua nettikeskusteluihin
11.9.2001 10:38 Kuinka todennäköistä on, että internetin hämyisessä chat-huoneessa tulet kähmineeksi suomalaista poliisia? Ainakin virtuaalisoluttautujilta saavat chattailijat olla rauhassa. Uutinen poliisin suunnittelemasta erikoisjoukosta on ankka, joka sai siipensä otsikonnälkäisessä mediassa.
Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikalan mukaan poliisi ei Suomessa tunkeudu netissä nimimerkkien takana käytäviin chat-keskusteluihin. Virtuaalisoluttautujan virasta kiinnostuneiden pettymykseksi Loikala sanoo, ettei erikoisjoukkoa ole keskusrikospoliisissa edes suunniteltu.
Huumekaupan valeostoihin verrattavat verkko-operaatiot esimerkiksi pedofiilien paljastamisessa eivät toistaiseksi saisi Suomen lakiakaan puolelleen. Seuraavia suuria kynnyksiä ovat sananvapaus ja ihmisten oikeus yksityisyyteen myös internetissä. Näiden puoltajiin Loikalakin lukeutuu.
Ratkaisu verkon vaaroihin löytyy rikosylikomisarion mukaan julkisesta keskustelusta ja opetuksesta, ei poliisisaattueista. Samoin kuin lapsia varoitellaan lähtemästä vieraiden matkaan kadulla, on valistus tarpeen myös netin käytössä.
- Välineenä internet tietenkin tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös sairaille ihmisille sanomiensa laajempaan levittämiseen, Loikala myöntää, mutta ei silti suostu maalaamaan piruja chat-huoneiden seinille. Valistamisen ei pitäisi vääntyä pelotteluksi, sillä internet itsessään ei näytä tuoneen maahan esimerkiksi lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten buumia:
- Mitään piikkiä ilmoitusten tai tutkintaan ja syyteharkintaan menneiden juttujen osalta ei meillä ole nähtävissä, hän tyynnyttelee huolta päällekäyvistä nettipedofiileistä.
Lain kouralla on monia työrukkasia
Kaiken kertovaa tilastoa, joka paljastaisi valonarat puuhat aikeineen kaikkineen, ei tietenkään voi laatia sen paremmin poliisi kuin nekään, jotka pelkäävät verkossa samoilevien lasten puolesta. Muistettava on kuitenkin myös se, että verkossa lain kouralla on lukuisia muitakin aktiivisia työrukkasia kuin virkapukuiset poliisit.
Internet-kulttuuriin kuuluu vahvasti käyttäjien keskinäinen kurinpito. Usein juuri se toimiikin chateissa virallista valvontaa paremmin, sillä valtaosa keskusteluista käydään yksityisinä. Niiden urkkimiseen ei ylläpidollakaan ole lupaa saati sitten resursseja.
City-lehden chat-huoneissa asiattomia hölisevän käyttäjän heittää jäähylle usein kanta-asiakas, joka on saanut siihen palveluntarjoajalta oikeudet. Keskusteluryhmissä valvojilla on erityinen tunnus, joten heidän puoleensa voi kääntyä kuka vain.
?Sisäpiiritieto? chat-huoneiden tapahtumista kantautuu nopeasti ylläpidon korviin myös palveluissa, joissa valvonta ei ole yhtä näkyvää. Esimerkiksi suosittua Quntele-verkkopalvelua ylläpitävästä helsinkiläisestä Sonetia Oy:stä kerrotaan, että häiriköt ja epäilyttävän aineiston levittäminen tulevat pian huomatuiksi kuulopuheidenkin perusteella, elleivät jo omat silmäykset chatissa pyörivään julkiseen keskusteluun niitä paljasta.
Palveluntarjoajat ja poliisi yhteistyössä
Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikalan mukaan myös kommunikaatio poliisin sekä keskeisten palveluntarjoajien ja operaattorien välillä on hyvässä kunnossa. Palveluntarjoajat eivät arkaile puuttua asiaan, jos he havaitsevat jotain epäilyttävää toimintaa palvelimillaan. Etu on kaikkien yhteinen.
Yksityisen kansalaisen ei tarvitse etsiä käsiinsä poliisin erityisyksikköä, mikäli törmää verkossa vaikkapa lapsipornon levittäjään. Vaikka rikos tapahtuisikin virtuaaliympäristössä, Loikala kannustaa lähtemään lähimmän poliisin pakeille.
Puheet poliisivalvonnasta verkossa ansaitsevat nekin vielä pienen lisän. Poliisi on paitsi virkamies myös ihminen, keskusrikospoliisista muistutetaan. Virkavallan edustajien voi siis olettaa samoilevan netissä siviiliasuisena siinä kuin muidenkin suomalaisten.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi









