Mediaviihteen itsekritiikki yskähtelee terrorin jälkeen
14.9.2001 07:31 Yhdysvalloissa ollaan pistämässä hyllylle terrorismiaiheisia filmejä jo tuotantovaiheessa ja peruutetaan iskuista muistuttavien elokuvien televisioesityksiä. Englantilaisella Sky Newsillä on puolestaan otsaa spekuloida sillä, ovatko terroristit harjoitelleet New Yorkin iskuja Microsoftin Flight Simulator -pelillä.
Reuters kertoo, että viihdeteollisuus on reagoinut Yhdysvaltain terrori-iskujen henkiseen traumaan jäädyttämällä terrorismikatastrofi-aiheiset elokuvahankkeet. Disney-yhtiöihin kuuluva Touchtone Pictures on keskeyttänyt elokuvan "Big Trouble" tuotannon. Elokuvan juoni kertoo ydinaseilla uhkaavista terroristeista.
Niin ikään seuraavan Arnold Schwarzenegger-hengentuotteen "Collateral Damage" oli määrä liikkua terrorismin teemoissa: kivikasvo esittää palomiestä, jonka vaimo ja lapsi kuolevat pilvenpiirtäjään tehdyssä pommi-iskussa.
Myös Warnerin seuraava Spiderman-elokuva on jäissä, koska siinä on kohtaus, jossa pankkiryöstäjät killuvat World Trade Centerin tornien väliin viritetyssä seitissä.
Televisioesityksiä peruutetaan
Televisiokanava ABC jättää esittämättä ydinterrorismista kertovan viihde-elokuvan "The Peacemaker". Niin ikään Independece Dayn uusintaesitys on korvattu Robin Williamsin tähdittämällä perhekomedialla "Mrs. Doubtfire".
Kaiken kaikkiaan trendi on selkeä: pois kaikki räjähdykset, katastrofit ja häikälemätöntä pahuutta ilmentävät vierasmaalaiset terroristit.
Brittispekuloinneissa ylilyönnin ummehtunutta makua
Näiden ymmärrettävien siirtojen rinnalla jotkut vedot alkavat tuntua melkoisen halvoilta ja mauttomilta. Esimerkiksi englantilainen Sky News spekuloi tiistai-iltana, ovatko terroristit käyttäneet Microsoftin Flight Simulator-peliä iskujen harjoittelemiseen.
On selvää, että tällaisia sensaatiohakuisia vetoja esiintyy. Jotenkin kuitenkin toivoisi että brittien perinteisesti räävitön keltainen lehdistö osaisi kerrankin pitää suunsa kiinni oikeaan aikaan. Jos ei muu auta, Sky Newsin katsojat voivat ottaa hyötykäyttöön oheisen kuvan mukaisen paperipussin, joita Microsoft jakoi Flight Simulator-pelin mukana vuonna 1998.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi