Kriisi piiskasi USA:n sanomalehdet ennätystahtiin
17.9.2001 12:54 Kymmeniin vuosiin eivät painokoneet ole takoneet Yhdysvalloissa sanomalehtiä samaan tahtiin kuin tiistaina ja keskiviikkona terrori-iskun jälkeen. Pienen ihmeen teki myös Financial Times, joka ilmestyi keskiviikkona miltei ajallaan, vaikka isku ajoi toimituksen pääjoukon pakomatkalle.
Samalla kun terrori-isku sai monet tuskailemaan ruuhkaa internetin uutispalveluissa, metsästivät Yhdysvalloissa jo nopeimmat sanomalehdet lukijoita erikoisnumeroillaan.
Mikään tapahtuma vuosikymmeniin - itse asiassa Pearl Harborin jälkeen - ei amerikkalaisten mediatilastojen mukaan ole nostanut lehtien painoksia yhtä roimasti kuin New Yorkin ja Pentagonin murhenäytelmä.
Yksi kovimmista painokoneiden kuumentajista terrori-iskun jälkeen oli San Francisco Chronicle -niminen lehti, jonka keskiviikkoista erikoisnumeroa painettiin satatuhatta kappaletta normaalin kymmenentuhannen sijaan. Erikoisnumeroa myytiin tiettävästi ennätykselliset 74000 kappaletta, kun edellinen myyntiennätys oli 14000.
Ennätyksellinen erikoispainosten päivä?
Poynter.org -tilaston mukaan pitkälti yli sata Yhdysvaltain sanomalehdistä työnsi erikoispainoksensa katukauppaan vain muutaman tunnin kuluttua tiistaiaamuisesta terrori-iskusta. Jotkut sanomalehdistä ehtivät tuottaa tiistaina jopa kaksi erikoispainosta.
Pahimman kaaoksen keskellä ylimääräisiä lehtiä ei painettu vastaavalla vauhdilla. Esimerkiksi The New York Times ilmestyi lukijoille normaalisti vasta keskiviikkona. New York Post ja Newsday sen sijaan ehtivät uutisineen kaduille vielä samana päivänä.
Nopeimmin The New York Times reagoi verkossa, jossa se avasi normaalisti rekisteröitymistä vaativan palvelunsa kaikille uutisnälkäisille ja nopeutti uutispalvelun toimintaa karsimalla sivuiltaan mainokset. Vastaaviin keinoihin turvautuivat pian monet verkkopalvelut ulkomaillakin.
Financial Times ilmestyi pienenä ihmeenä
Lehdistön toimintakyvystä ja koordinaatiotaidoista yllättävän kriisin keskellä kertoo jotain myös Financial Times -lehden ilmestyminen. Lehden päätoimipaikka sijaitsee New Yorkissa vain neljän korttelin päässä tuhon ytimestä.
Työpaikaltaan liikenne- ja viestintäkaaoksen keskellä paenneet toimittajat jatkoivat työtä kodeissaan ja yhtiön toisissa toimipaikoissa. Operaatio onnistui. Lehti lähti painoon vain tunnin myöhässä normaalista dead line -ajasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi