Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Iranin sisäministeriö murrettu

Kräkkerit Iranin ja Palestiinan kimpussa

18.9.2001 10:18 Kaikki hakkeri- tai kräkkeriliittoutumat eivät suinkaan pidättäydy nettisodasta WTC:n murhenäytelmän jälkeen. Ryhmä nimeltä Dispatchers hyökkää olettamiaan terroristeja vastaan. Esimerkistä käy Iranin sisäasiainministeriön murrettu sivu.

Kaikki hakkeriryhmät eivät ole samassa rintamassa tietoverkkosotaa vastustavan liittouman kanssa, josta eilen kerroimme. Samaan aikaan kun kansainvälinen hakkeriryhmittymä pitää edelleen kiinni vuonna 1999 antamastaan julistuksesta kybersodan välttämiseksi, siihen kuulumaton ryhmä nimeltään Dispatchers hyökkää olettamiaan terroristeja vastaan. Ryhmään kuuluu yli 60 jäsentä.

Toimien perusteella ryhmä olettaa teon taustavoimiksi muun muassa Israelin, Palestiinan ja Afganistanin. FBI on jo ilmoittanut tuomitsevansa kaiken tällaisen toiminnan.

Kirjoitushetkellä Iranin sisäministeriön sivu on kaapattu, ja sen sivuilta löytyy yllä oleva kuva, jonka viesti ei oikein heti aukea ainakaan kovin sankarillisena. Alla on ryhmän allekirjoitus.

VAROITUS: yllä olevan linkin takaa aukeava sivu tarjoaa selaimelle Nimda-viruksen saastuttamaa tiedostoa, joten jos et ole aivan varma virusturvasi ajantasaisuudesta, jätä vierailematta!

Sivun slogan "We fight the good of all." paljastaa suhtautumistapojen erilaisuuden. Moni on varmaan kanssani sitä mieltä, että oheinen kuva ei välttämättä herätä sellaisia mielikuvia joita pitäisi maailmanlaajuisesti hyvinä, lähtien liikkeelle lipun läpi tiiraavasta verestävästä "valvovasta silmästä" ja selkeästi ylipainoisesta nuoresta miehestä.

Elias Aarnio: Dispatchersin Osama Bin Laden-vihaaTämän kuvan alla on toinen kuva, jossa sienipilven päällä olevaa Osama Bin Ladenin päätä osoitetaan revolverilla kahden puolen

Ryhmän jäsen: kohteina Palestiina ja Afganistan

The Register on onnistunut sähköpostitse haastattelemaan ryhmään kuuluvaa nimimerkkiä Mistah Hackah Jak. Hänen mukaansa Dispatchers hyökkää palestiinalaisia internet-palveluntarjoajia ja afganistanilaisia www-palvelimia vastaan. Keinoina käytetään huonosti ylläpidettyjen palvelinten kaappaamista, julkista nolausta www-sivuilla ja hajautettuja palvelunestohyökkäysiä (Ddos).

FBI on jo kerennyt muistuttamaan julkisesti, että vaikka toiminta olisikin "isänmaallisesti motivoitua", teot ovat silti rangaistavia aina viiteen vankeusvuoteen saakka.

Kräkkereitä, tietojärjestelmiin murtautujia, on siis monenlaisia siinä missä muitakin ihmisiä. Valitettavaa on se, että eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna Dispatchersin toiminta voimistaa ainoastaan stereotypioita lihavista ja tietämättömistä amerikkalaisista, joiden arroganttia ylemmyydentuntoa pitää vastoinkäymisten jälkeen välittömästi paikata kostolla.

Todennäköisesti yhdysvaltalaisvetoinen ryhmä

Vaikka ryhmä vakuuttaa, että se on monikansallinen, on syytä olettaa ainakin sen ytimen koostuvan yhdysvaltalaisnuorukaisista. Jos johto muodostuisi monikansallisesta, kouluttautuneesta väestä, ryhmän jättämät viestit olisivat edes kirjoitettuja oikein. Tässä tapauksessa viestin kirjoitusasu kertoo toisenlaista tarinaa. Huomatkaa erityisesti nimen Afganistan kirjoitusasu. Lainaus on suoraan kräkätyltä sivulta.

About Us: We are a group of computer security enthusiasts, who are outraged at the acts of terrorism and such which are taking place in this day in age. It is our cause to fight back in everyway which we can. We are a group of persons of all races and of many countries, not just Americans, we are targetting every place that poses a possible threat to or safety and the safety of our friends and family all over the world. Our current targets are those of nations who support terrorism and groups of terrorism including but not limited to israel, palistine, afgahnistan etc..

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua

28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.