Turun Kaupungin sosiaalikeskus PDA-hyödyntämisen etulinjassa
24.9.2001 13:56 Ensi vuoden alusta Turun kaupungin kotipalvelun 500 työntekijää tekee työnsä mobiilipäätelaitteella varustettuina. Uudistuksen odotetaan tehostavan työtä, järkeistävän työnohjausta ja ennen kaikkea parantavan kotihoidon laatua antamalla varsinaiseen työntekoon enemmän aikaa.
Mobiiliteknologiayritys Handwise Oy ja ohjelmistoyritys Unifile Oy toimittavat Turun kaupungin sosiaalikeskuksen kotipalvelulle mobiiliratkaisun, jonka avulla kotihoidon asiakkaiden saamien palvelutapahtumien seuranta automatisoituu. Ensi vuoden alusta lähtien 500 kotihoidon ammattilaista Turussa voi seurata asiakastietoja langattomasti päivittäisessä, liikkuvassa työssään kämmentietokoneiden välityksellä.
Turun kaupunki on tutkinut ja hyödyntänyt mobiilia kaupankäyntiä jo pitkään muun muassa tilaamalla kotihoidossa olevalle vanhukselle tämän kanssa yhdessä halutut ruokatavarat, jotka kuriiripalvelu on sitten toimittanut. Näin kotihoitotyöntekijän aikaa on saatu käytettyä olennaiseen hoitotyöhön kaupassa juoksemisen sijaan.
Manuaalisesta järjestelmästä tiedonkeruun kokonaisjärjestelmään
Kotipalvelu koostuu pääosin asiakkaiden koteihin tehtävistä palvelukäynneistä. Turussa palvelukäyntejä tehdään vuositasolla noin 740 000. Asiakkaita palvelun piirissä on noin 4 000. Tähän saakka tiedonkeruu palvelukäynneistä on tapahtunut manuaalisesti. Handwisen ja Unifilen toimittaman järjestelmän ansiosta Turun kaupungin sosiaalikeskuksen kotipalvelu siirtyy manuaalisesta järjestelmästä tiedonkeruun kokonaisjärjestelmään.
Kehityshankkeessa päätelaitteet ja niiden ohjelmistot toimittavan Handwisen projektipäällikkö Tiina Nieminen kertoo, että hanke on ollut mielenkiintoinen ja haastava.
- Jo se, että käyttäjäkunta muodostuu ihmisistä, joista suuri osa ei ole koskaan käyttänyt tietokonetta, on suuri haaste. Tämä on pitänyt ottaa huomioon erityisesti käyttöliittymän suunnittelussa, Nieminen kertoo.
Symbolin PDA todelliseen hyötykäyttöön
Käytännössä kotipalvelun työntekijät tulevat kantamaan mukanaan Symbolin SPT1500 -kämmenlaitetta, jossa on käyttöjärjestelmänä PalmOS 3.5. Laitteeseen kerättävät tiedot voidaan päivittää keruujärjestelmään joko langattomasti gsm-dataa käyttäen tai verkkotelakkaa käyttäen taukotuvassa tai muussa vastaavassa soveltuvassa paikassa.
Järjestelmän tiedonkeruu perustuu viivakoodilukijan sisältävään pieneen Symbol -kämmentietokoneeseen, jonka ohjaaminen tapahtuu näyttöruudun ja ohjauskynän avulla. Tiedot asiakkaille suoritetuista palveluista tallennetaan kämmentietokoneeseen viivakoodien avulla.
- Gsm-datan käyttö mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman tiedonsiirron, minkä tilaaja koki yhdeksi järjestelmän kulmakiveksi, kommentoi Unifile Oy:n toimitusjohtaja Kauko Mononen.
Unifile Oy vastuulla projektissa on päätelaitteiden toimittamisen lisäksi ollut palvelinratkaisun toteuttaminen.
Helppokäyttöisen järjestelmän ansiosta asiakkaille jää enemmän aikaa
Viivakoodien ja viivakoodilukijoiden avulla kerätty tieto asiakastapahtumista on hyödynnettävissä myös avopalvelun laskutusjärjestelmässä. Lisäksi kerättyä tietoa käytetään toteutuneiden asiakastapahtumien osalta vanhustenhuollon asiakastietojärjestelmässä sekä toteutuneiden työaikatietojen osalta henkilöstön työvuorosuunnittelujärjestelmässä.
-Helppokäyttöisyys sekä päätelaitteen että järjestelmän osalta oli yksi tärkeimmistä valintakriteereistä. Sen lisäksi, että langaton järjestelmä parantaa tiedon laatua ja virheettömyyttä, manuaalinen työ jää minimiin, kun kaikki hoidetaan viivakoodeilla. Näin myös itse asiakkaalle jää enemmän aikaa, mikä osaltaan parantaa annettavan palvelun laatua, kommentoi Turun kaupungin sosiaalikeskuksen osastopäällikkö Sari Ahonen.
Käytännössä kotipalvelun laatua nostaa eniten se, että kentällä toimivilla työntekijöillä on mukanaan ajantasaiset asiakastiedot. Käytännön tiedot, kuten asiakkaan kanssa tehdyn palvelusopimuksen sisältö, tehdyt muut sopimukset, hyväksi havaitut käytännöt ja tiedot kuten puhelinnumerot ja ovikoodit mahdollistavat laadukkaan palvelun vaikka ihminen vaihtuisikin. Näitä tietoja on myös mahdollista päivittää suoraan kentällä.
- Arvokasta on myös se, että saamme kerättyä tietoa suunnittelun tueksi. Tulevaisuudessa tiedämme tarkemmin, mitä resursseja eri toiminnot todellisuudessa tarvitsevat, Ahonen kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













