Estojen puute pakottaa pihtaamaan sms-seksiä
4.10.2001 08:17 Puhelimet kuumenivat Suomessa kymmenen vuotta sitten, kun eroottiset palvelut tulvahtivat linjoille. Villeistä vuosistaan kohti asiakaslähtöisyyttä ja kontaktipalveluja varttunut aikuisviihdeala odottaa seuraavaksi pääsyä tekstiviestimarkkinoille, kertoo toimitusjohtaja Jukka Lahtinen.
Televerkoissa asiakkaita kalastavien aikuisviihdepalvelujen villeimmät oppivuodet on Suomessa koettu – kuten monet luottotappiotkin. Maan nousu lamasta leikkasi takavuosina maksuongelmat miltei tyystin, mutta tärkein muutostekijä alalla on aika. Vuodet ovat kypsyttäneet asiakkaiden hinta- ja laatutietoisuutta.
- Myönnettäköön, että eroottisen palvelun on ehkä helpompi pärjätä puhelinverkossa tai netissä kuin neutraalin, mutta selvää on se, että huonolla palvelulla ei ole elintilaa, sanoo kymmenen vuotta alalla työskennellyt toimitusjohtaja Jukka Lahtinen Sonetia Oy:stä. Yhtiö toimii Quntele -aikuisviihdepalvelujen tuottajana.
Avoimesti toimitusjohtaja myöntää myös oman ajattelunsa jalostuneen sitten alan kiihkeiden alkuvuosien. Asiakaslähtöisyys on nyt toiminnan avainsana tälläkin alalla.
Estojen puute kahlitsee tekstiviestiseksiä
Parhaillaan aikuisviihdeala odottaa vuotta 2003, jolloin tekstiviestit voidaan uusien palvelunumerojen ja estomahdollisuuksien myötä valjastaa täysimittaisiksi työkaluiksi. Toistaiseksi tekstiviestipalvelujen hintakatto on niin alhaalla, ettei tekstiviestejä voida tehokkaasti hyödyntää esimerkiksi maksullisten nettipalvelujen avaimina.
Quntelessa ehdittiin jo aiemmin kokeilla pelkästään tekstiviestiliikenteeseen perustuvaa chat-palvelua, jossa palkattu henkilöstö vaihtoi työkseen viestejä asiakkaiden kanssa. Tytöillä riittikin tekemistä, kunnes silloinen Telehallintokeskus puuttui peliin.
- Virta oli samaa luokkaa kuin vaikkapa television kännykkächateissa. Jostain syystä kuitenkin katsottiin, että tällaista palvelua ei toistaiseksi voi olla, kun tekstiviestipuolella ei ole samanlaisia estojärjestelmiä kuin puhelinnumeroissa, Lahtinen sanoo. Hänen mielestään huolta pitäisi tämän logiikan varassa kantaa nykyistä laajemmin:
- Onko se oikein, että ihan nuoretkin kuluttajat voivat käyttää taskurahansa ja vähän enemmänkin ties mihin tekstiviestipohjaisiin palveluihin, joita on niin teleoperaattoreilla ja muilla palveluntarjoajilla kuin televisiokanavillakin? Miksi vain aikuisviihdepalvelut vaativat estojärjestelmää?
"Tarvepalvelujen" käyrä nousee
Quntelen selvästi suurin tuoteryhmä rakentuu 0700-numeroista. Puolisen sataa palvelunumeroa on saanut seurakseen myös joitakin tavallisen puhelinnumeron takana toimivia palveluita, minkä lisäksi yhtiö operoi netissä ja yhdistelee eri välineitä esimerkiksi Iskuri -treffipalvelussaan.
- Osa meidän 0700-numeroistammekin on treffipalveluita, joita itse emme lue aikuisviihdepalveluiksi, vaikka niitä sellaisina yhä joudutaankin markkinoimaan. Minusta niitä voitaisiin käsitellä mieluummin ajanviete- tai jopa tarvepalveluina. Tarve me on ainakin nähty, Lahtinen huomauttaa ja nauraa hyväntuulisesti.
Eroottisten puhelinpalvelujen hohto on viime vuosina käynyt himmeämmäksi. Ihminen etsii ihmistä – verkoistakin.
- Hyvät deittipalvelut ovat nousussa. Mutta valitettavasti samalla ilmaantuu markkinoille niitäkin, jotka avaavat palvelun, ostavat mainostilaa ja pistävät palveluun tekaistuja ilmoituksia - naisten tietenkin, koska miehethän ilmoittavat joka tapauksessa, etsivät he sitten naista tai miestä.
- Jos ei tällainen toiminta ihan kuvota niin kummastuttaa ainakin, kun selvää asiakkaiden harhauttamistahan se on, Lahtinen harmittelee. Tekeekö alkuaikojen kikkailu siis paluutaan?
- Niin, sillähän palvelu elää, että siellä on ihmisiä. Vuosia sitten asia voitiin hoitaa niinkin kuin meillä, että keksittiin pistää ryhmäkeskustelunumeroon pyörimään kasettinauhuri, joka soitti tauotta ihan vaan sellasta ryönää. Jos asiakkaita oli vain yksi, hän sai usein jo pelkistä taustaäänistä sen mitä etsi, toimitusjohtaja muistelee huohotuspuhelimien kulta-aikaa.
Live-kuva on veturi verkossa
Internet-palveluistakin Lahtinen uskoo asiakkaiden vielä maksavan, jos niillä vain on nykyisiin aikuisviihdepalveluihin ja netin ilmaisiin kanaviin verrattuna selkeästi jotain uutta annettavaa.
- Seuraava askel maksullisissa palveluissa tulee olemaan se, että tarjotaan live-kuvaa. Netmeetingin ja muiden vastaavien sovellusten kauttahan sitähän on maailmalla tarjolla jo paljonkin. Ne joilla on web-kamera, etsivät verkossa seuraa mitä moninaisimpiin juttuihin.
- Yksi sovellus on varmasti se, että netissä chat-kanavaa isännöi joku tyttö tai poika, ja mitä rohkeammaksi se kuvan kanssa menee, sen suurempi on suosio.
Vaara suurin siellä, missä vähiten varotaan?
Quntele tarjoaa palveluja sekä toisesta että omasta sukupuolesta kiinnostuneille. Heteropuolella suosittuja telepalveluja ovat yrityksen mukaan kahdenkeskiset keskustelupalvelut, kun taas homot etsiytyvät ryhmäkeskusteluihin.
- Se mihin palveluissamme ehdottomasti emme lähde, ovat pedofilia ja eläinseksi, toimitusjohtaja toteaa. Hänen mukaansa myös kohu nettipedofiileistä ja muista ikävistä ilmöistä on johtanut vakaviin pohdintoihin.
- Pitäisi kuitenkin muistaa, että juuri seksipalveluissa ihmiset monesti osaavat jo olla varuillaan ja varoittaa niistä lapsiaankin. Niinpä vaara vaanii ehkä eniten juuri sellaisissa verkkopalveluissa, joiden aihepiiri ei mitenkään liity seksiin vaan vaikkapa harrastuksiin. Tällaisilla viattomilla keskustelukanavilla pedofiiliakaan ei osata niin pelätä, Jukka Lahtinen huomauttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi









