Talentum valmis laukaisemaan online-palvelukentän pattitilanteen
5.10.2001 15:52 Talentumin online-palvelun siteerausmenettely on hämmentänyt online-palveluyrityksiä jo kuukausia. Nyt Talentum lupaa toimittaa siteerauksen estävän koodin sitä haluaville.
Suuri osa Talentumin online-palvelun uutisvirrasta - aivan merkittävimmästä päästä - tulee neljältä tai viideltä kilpailevalta tiedotusvälineeltä. Pitkin hampain palvelu lupaa nyt estokoodin, jos joku uutislähde sitä nimenomaisesti haluaa.
Kevättalvella Talentum korvasi WOW!-palvelunsa Talentum.comilla ja karsi kovalla kädellä toimituskustannuksia. Uusi konsepti perustui omien lehtitoimitusten tuottamaan aineistoon ja muiden uutislähteiden siteeraamiseen.
Mittauskoe paljasti lainatavaran arvon
Talentum on kiistänyt, että se hankkisi lainamateriaalilla itselleen sivunlatausmerkintöjä.
WTM-mittauskoe vahvisti kuitenkin sivunlatausmerkinnän lainamateriaalihaulla. Taloustutkimus Oy:n tekninen asiantuntija Oskari Matilainen tekee kokeen, josta ilmenee, että Talentumin hakukoneen "IT uutisia internetistä" -toiminnon käyttö antaa WTM-sivunlatausmerkinnän Talentum.comin sivulle. Näin Taloustutkimuksen puolueettomaan Web Traffic Monitor -mittaukseen päätyy kyseenalaisia kävijämerkintöjä.
Matilainen ei osaa sanoa hakutietokannasta muuta kuin että se ei ole yleinen internet-hakukone, vaan se lukee koottua tietokantaa. Siihen, missä tai millainen tämä tietokanta on, hän ei osaa ottaa kantaa.
Talentumin sivukehyksissä toimiva tietokanta hakee uutisia, joita internet-hakukoneet eivät muitta mutkitta pääse lukemaan. Kysymykseen, onko Talentumin palvelulla oikeutta ylläpitää tekijänoikeuksiltaan aivan muualle kuuluvaa aineistoa, täytyy etsiä vastausta muualta.
Talentum.com-palvelun tuottaja Janne Muhonen pitää kiinni siitä, että EU:n tekijänoikeus- ja tietokantasuojasäädösten valossa ei ole vielä langetettu Talentum.comin toimintaan rinnastettavaa langettavaa päätöstä.
- Jos sellainen ennakkotapaus tulee vastaan, meidän osalta toimista päättää tietysti päätoimittaja Hannu Ollikainen, Muhonen lisää.
"Tämäkö on kiitos kaikesta"
Talentum katsoo olevansa hyväntekijän roolissa markkinoidessaan toisten uutistarjontaa, ja hankkiessaan lukijoita kilpailijoiden sivuille. Muhonen väheksyy portaalin hakupalvelua, joka pelittää lainamateriaalilla.
- Vain noin 0,5 promillea Talentum.comin kävijämääristä tulee tästä hakutoiminnosta, joka lukee muuta kuin Talentumin omaa aineistoa, hän sanoo.
- Hakutietokanta ei ole pääkäyttäjän alaisuudessa, vaan kyse on ostopalvelusta, Muhonen kertoo. Hakurobotin arkkitehtuurin on tiettävästi suunnitellut Talentumia lähellä toimiva freelance-avustaja.
Toistaiseksi ei tiedetä, onko tietokanta koottu manuaalisesti kirjoittamalla urlit ja otsikot saatekaaviolla, joka muodostaa linkityksen. Haku lukee nimenomaan näitä jo kerran Talentum.comissa julkaistuja uutisia. Erään teleoperaattorin tekemän kokeen mukaan tietokantaan päätyi hiljaisina aikoina myös testimielessä kirjoitettuja pseudouutisia, jotka sieltä myöhemmin moderoitiin pois.
Muhonen antaa esimerkkejä muista hakukoneista, jotka voivat indeksoida hakemaan esimerkiksi allekirjoittaneen uutisia. Esimerkit eivät ole kuitenkaan vertailukelpoisia, koska joissakin tapauksissa tämä saattaa olla aivan luvallista.
Skuuppien huomioarvo ei jää tekijälle
Yksi eniten lainatuista lähteistä on Helsinki Media Oy:n It-viikko, joka on edesvastuun uhalla vaatinut omaa materiaaliaan ulos Talentumista. Hakuhämähäkki kerää kuitenkin edelleen It-viikkoa.
- Olemme kieltäneet aineistomme käytön moneen kertaan, mutta mitään ei vain tapahdu, pohtii päätoimittaja Jukka Nortio.
Nortio huomauttaa, että koska puhe ei tepsi "tapaus-Talentum" on nyt yhtiössä lakiasiainosaston käsittelyssä. It-viikon lisäksi muun muassa Tietokone-lehti on kieltänyt oman aineistonsa lainaamisen Talentumin sivuilla. Myös Arvopaperi-lehti on ottanut jyrkän kriittisen kannan Talentumin lainaustoimintaan.
Nortion mukaan kilpailevan kustantajan aineiston kokoaminen omiin tietokantoihin on erittäin "epähygieenistä".
- Mielestämme pelkkä otsikko on jo sisältö, joka on tekijänoikeudellisesti suojattu. Monestihan luetaan vain pelkät otsikot, Nortio huomauttaa.
Talentumin voikin torpata!
Tilannetta voisi luonnehtia patiksi, jossa ei ole tapahtunut mitään puoleen vuoteen. Kysymme nyt suoraan, pääseekö kilpaileva tiedotusväline uutisineen ulos Talentumin tietokannasta, jos sitä asiallisesti pyydetään?
- Annamme robots.exe-koodin, jonka voi liittää oman palvelunsa juurihakemistoon. Silloin esto on päällä, Muhonen sanoo.
Tämä koodi ei estä internetin yleisiä hakukoneita indeksoimasta uutisia tietokannasta, kun se määritellään riittävän tarkasti.
Siihen, että aiemmin nämä pyynnöt ovat menneet kuuroille korville Muhonen epäilee syyksi väärinkäsitystä tuottajaportaassa, jossa on nyttemmin tapahtunut muutoksia.
Laki sopimattomasta toiminnasta
Journalistiliiton lakimies, työehtoasiamies Lauri Kerosuo kiinnittää huomiota lakiin sopimattomasta toiminnasta elinkeinotoiminnassa.
Suomen Journalistiliitto on perehtynyt muutamiin epäilyttävästi Talentumia muistuttaviin tapauksiin, joissa tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa epäillään lainatun sopimattomasti internet-ympäristössä.
- Jos liiketoiminnassa selkeästi ja oikeudettomasti pyritään hyötymään toisen toimijan työn tuloksista, siihen voi soveltaa kilpailulakia sekä lakia sopimattomasta (ent. vilpillisestä) toiminnasta elinkeinotoiminnassa, Kerosuo toteaa.
Kerosuon mukaan tekijänoikeuden suojaaman aineiston laaja kerääminen mihinkään omaan tietokantaan on aina hyvin arveluttavaa.
- Faktoja asioista ei voi omistaa kukaan, mutta tekijänoikeudella suojatun tietokanta-aineiston kokoaminen omiin tarkoituksiin on ehdottomasti kielletty, Kerosuo sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera iski ennätystuloksen
11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













