Tutkimusalan opittava monipuoliseen verkostoitumiseen
8.10.2001 19:44 Teknillisen korkeakoulun informaatioverkostojen koulutusohjelman professori Riitta Smeds peräänkuuluttaa poikkitieteellistä ja monikulttuurista yhteistyötä eri tietoalan toimijoiden kesken.
Smeds valittiin toukokuussa uuden koulutusohjelman ensimmäiseksi professoriksi hyvin miesvaltaiseen seuraan. Hänen edustamansa suuntaus on kuitenkin tyttöjen erityissuosiossa: kun tietotekniikkaa lukemaan pyrkijöistä vain 10 prosenttia on tyttöjä, informaatioverkostojen koulutusohjelmaan hakijoista tyttöjen osuus on 50 prosenttia.
Tänä vuonna uuteen koulutusohjelmaan valituista 35 opiskelijasta tyttöjä oli 26 prosenttia, kun TKK:n muiden ohjelmien opiskelijoista keskimäärin viidennes on tyttöjä. Kansainvälisesti teknillisten korkeakoulujen naisopiskelijoiden osuus on noin neljännes.
Informaatioverkostojen koulutusohjelmaan haetaan erikseen ohi muun TKK:n valintaprosessin. Valinta sisältää soveltuvuus-, sisältö- ja matematiikan kokeen, mutta ei fysiikankoetta kuten TKK:n muissa opintosuunnissa.
Jo parisen vuotta "vapaaehtoisvoimin" pyöritetyn opintosuunnan ensimmäinen vuosikurssi aloitti keväällä 1999 ja Smeds odottaa ensimmäisten valmistuvan jo ensi vuoden aikana.
Smedsin oma virka on viisivuotinen Espoon kaupungin lahjoitusprofessuuri. Kaupunki ei Smedsin mukaan korvamerkinnyt professuuria käytettäväksi esimerkiksi kaupungin hankkeiden edistämiseen, vaan tutkimuskohteet valitaan tieteellisin perustein. Tällä hetkellä Smedsin johtamassa koulutusohjelmassa työskentelee reilut 10 tutkijaa.
Uudet verkot veteen
Smedsin koulutusohjelma hakee rohtoja rakentaa uudenlaisia yhteistyöverkostoja TKK:n eri osastojen, korkeakoulujen ja yritysten kesken.
- Jos omasta talosta ei löydy osaamista, sitä on haettava verkostoitumalla, Smeds linjaa. Jo nyt yhteistyötä tehdään muun muassa Nokian, Soneran ja Elektrobitin kanssa. Verkostoitumisen lisäksi tavoitteena on siirtää edellisen projektin opit hyödyttämään seuraavaa hanketta.
Uuden koulutusohjelman opiskelijat voivat lukea TKK:ssa esimerkiksi tuotantotaloutta, automaatiota ja tietotekniikkaa, poimia osaopintoja Helsingin yliopistosta, Taideteollisesta korkeakoulusta ja Kauppakorkeakoulusta tai ulkomaisista yliopistoista.
- Meidän on luotava yhteistyöfoorumi, jossa etsitään uusia näkemyksiä kuinka win-win -toiminta hyödyttää kaikkia. Asiat on nähtävä kokonaisuuksina, saatava käyttöön prosessivetoisuus, mahdollistettava esimerkiksi opinnäytetöiden tekeminen toisessa korkeakoulussa, luotava yhteistyömittareita ei pelkästään funktionaalisia tulosmittareita, Smeds sanoo.
Hän yhtyy Pekka Himasen ja Manuel Castellsin tietoyhteiskuntakirjan näkemykseen Yhdysvaltain Piilaakson yhdestä menestyseväästä:
- Piilaaksosta meillä olisi opittavana ainakin monikulttuurisuus ja monietnisyys sekä asiakastarpeiden syvällinen ymmärtäminen, Smeds pohtii.
Raha hakusessa
Useat TKK:n tutkimukset rahoitetaan 80-prosenttisesti Tekesin ja 20-prosenttisesti kumppaniyritysten voimin. Rahaa haetaan myös esimerkiksi EU:lta.
- EU:n rahoitushakemukset ovat raskaita prosesseja, jotka vaativat aivan oman koreografiansa. On tunnettava EU:n tutkimusrahoitusslangi ja byrokratia, Smeds puuskahtaa.
TKK:n sisällä on erityinen hakemuksia tekevä osasto, mutta monet hakemukset vaativat sellaista erityisosaamista, että yleensä laitoksen professorit joutuvat käyttämään niihin paljon aikaansa.
Smedsin mukaan kotimaisten korkeakoulujen kesken kisaa käydään lähinnä resursseista.
- Meidän rahoituksemme on ollut riittävä; Tekesin ja Akatemian rahoitusjärjestelmä on maailmassa ainutlaatuinen, siinä missä valtion budjetti jakaa vain niukkuutta, Smeds kiittää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












