Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liian vankka monopoli

EU estämässä levy-yhtiöiden nettijakelumonopolin

16.10.2001 15:25 EU saattaa estää viihdejättien digitaalisen musiikin myyntiportaalit. Niiden epäillään luovan jo heti alkuun uuden monopolin, joka käytännössä tyrehdyttäisi kilpailun kokonaan.

Euroopan Unioni saattaa estää suuria levy-yhtiöitä avaamasta suunnitellusti suunniteltuja digitaalisen musiikin jakelupalveluita, kirjoittaa BBC News.

Taustalla on joidenkin poliitikkojen käsitys siitä, että kaksi suurinta palvelua, Pressplay ja MusicNet hallitsisivat niin suurta osaa markkinoista että ne tyrehdyttäisivät kilpailun alkuunsa, kirjoittaa puolestaan the Sunday Times.

Näkökulmat ovat tulleet esiin viime lauantaina Brysselissä järjestetyssä EU:n asiaa koskevia linjauksia käsittelevässä seminaarissa. EU:n kilpailukomissaari Mario Monti oli todennut että sekä Pressplayn että MusicNetin tapaukseen liittyvän monia seikkoja, joiden kilpailua rajoittavat vaikutukset on syytä selvittää.

Samat kysymykset nousivat esiin viime viikolla Napster-oikeudenkäynnin aikana. Tuomari Marilyn Hall Patel oli hiillostanut levy-yhtiöiden edustajia todeten kirjavin sanankääntein, että levy-yhtiöiden oma hanke vaikuttaa vahvasti kilpailua rajoittavalta.

Yhdysvalloissa on tehty niin ikään lakialoite, joka velvoittaisi levy-yhtiöitä antamaan kaikille musiikkipalveluille yhdenvertaisen pääsyn tiedostoihin, jotta kilpailu alalla toteutuisi.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.