Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Onlinesta otetaan eniten

Playboy keventää organisaatiotaan

16.10.2001 11:01 Vaikka Playboy Enterprises sanookin, ettei mainosmarkkinoiden alakulo juuri sen liiketoimia rasita, yhtiö vähentää väkeään. Kaikkiaan 90 työntekijää saa lähteä, puolet heistä online-osastolta.

Mediayhtiö Playboy Enterprises keventää organisaatiotaan. Tavoitteena on kustannusten leikkaaminen ensi vuonna noin 8-10 miljoonalla dollarilla.

Verkkosivujensa mukaan Yhdysvalloissa yhteensä noin kuusisataa henkilöä työllistävä yritys karsii väkeä etenkin liikevaihtoaan menettäneiden verkkoliiketoimintojen parista. Yhteensä työpaikkojen määrä on vähenemässä yhdeksälläkymmenellä. Joka toinen lähtijöistä työskentelee Playboy.comin parissa.

Toimitusjohtaja Christie Hefner sanoo Playboyn julkistamassa tiedotteessa, ettei taloudellisen tilanteen yleinen heikkeneminen ole Playboylle erityisen kohtalokasta. Yhtiön liikevaihdosta vain kymmenisen prosenttia on peräisin mainonnasta.

Kansainvälisesti tunnetun miestenlehden ja verkkopalvelujen lisäksi Playboyn liiketoimintaan kuuluu televisiotuotantoa ja kuvanauhoitekauppaa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.