Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Heti Apec-kokouksen jälkeen

Kiina palasi nettisensuuriin

23.10.2001 08:55 Kiina sulki jälleen länsimaisten tiedotusvälineiden nettisivuja Apec-kokouksen jälkeen. Nettisensuuri poistettiin tilapäisesti kokouksen kosmetiikaksi.

Kiina avasi viime viikon alussa ilman julkista ilmoitusta muun muassa brittiläisten BBC:n ja Reutersin ja amerikkalaisen The Washington Postin internet-sivut antaakseen Aasian ja Tyynenmeren maiden Apec-järjestöön saapuneille kokousvieraille modernin kuvan maasta.

Maanantaina sivut oli jälleen suljettu, kertoo Helsingin Sanomat. Jo jonkin aikaa sitten avatut The New York Times -lehden sivut olivat silti auki. Sensuurin omituinen logiikka on hämmästyttänyt länsimaisia lähteitä.

Kiinan nettiviranomaiset käyvät myös oikeutta maan omia internetsivustojen ylläpitäjiä vastaan.

Jutun kirjoitti: Jyrki Laine

Jyrki Laine

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Google varmuuskopioi puhelimen tiedot

10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.

.