Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Selvitys osoittaa

Suomi Ruotsia jäljessä sähköisessä kaupankäynnissä

23.10.2001 11:30 Ohjelmistotalo Izodia teetti sähköisen liiketoiminnan nykytilaa kartoittaneen vertailututkimuksen Suomessa ja Ruotsissa. Tulokset osoittavat, että ruotsalaisilla suuryrityksillä on paremmat valmiudet alkaa hyödyntää Internet-tekniikkaa liiketoiminnansa tehostamiseksi.

Tehostamista voidaan tehdä kaupankäyntitapahtumien lisäksi muun muassa tuotetiedon, toimitusketjun sekä tuotekehitys- ja suunnittelutyön hallinnassa.

Suomalaisyritysten vahvuudet olivat vankka perusinfrastruktuuri sekä ekstranet-tyyppisten ratkaisujen yleisyys. Sen sijaan ruotsalaiset yritykset ovat merkittävästi edellä suomalaisia tuoteluettelotietojen hallinnan ja sähköisen kaupankäynnin järjestelmien integroimisessa osaksi toiminnanohjausjärjestelmiä, jotka ovat oleellinen edellytys toisen sukupolven järjestelmien käyttöönotolle.

Talouden suhdannenäkyminen heikennyttyä monet yritykset tarkastelevat kustannusrakenteitaan ja pyrkivät erityisesti tehostamaan hankintatointaan.
- Olemme havainneet, että suomalaisyritykset eivät ole halukkaita investoimaan epävarmoihin sähköisen kaupankäynnin hankkeisiin, vaan hakevat mieluummin selkeitä, valmiita ratkaisuja, sanoo Karl Jensen, Izodia Oy:n toimitusjohtaja.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.