Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutkimusraportti:

Kirja pitää pintansa pitkään digitaaliajassa

26.10.2001 08:49 Painettu kirja säilyy pitkään rinnakkain digitaalisten julkaisumuotojen kanssa. Painettuja kirjojakin aiotaan kuitenkin tehdä yhä enemmän monimuotokäyttöä varten.

Uudet innovaatiot ja palvelut tulevat joko täydentämään kirjoja tai päinvastoin. Sisältöjen siirtäminen mediasta toiseen on vain ensimmäinen askel
mediakonvergenssissa. Uusia tuotteita ja markkinoita syntyy, ilmenee Helsingin kirjamessuilla julkistetusta tutkimusraportista Kirja-alan kehitystrendit 2010.

Projektissa selvitettiin digitaalisten tuotanto-, toimitus- ja kaupankäyntiprosessien vaikutuksia kirja-alan toimintaedellytyksiin sekä alan tulevaisuuden näkymiä laajemminkin. Tarkastelun kohteena oli koko arvoketju: sisällöntuottajat, kustantajat, painotalot, tukku- ja vähittäiskauppa sekä kuluttajat.

Projektiryhmässä olivat mukana Jyväskylän yliopisto, LTT-Tutkimus Oy, VTT Tietotekniikka, Kuluttajatutkimuskeskus, IPR University Center (immateriaalioikeusinstituutti) ja Kirjamedia Oy. Tutkimusta rahoittivat Tekes, Graafisen Teollisuuden Tutkimussäätiö ja Jyväs-Seudun kehittämiskeskus Jykes.

Kirjassa yhdistyvät teknologia, talous ja kulttuuri. Kirja on sekä esine että sisältö. Digitalisoituminen mahdollistaa uudentyyppiset julkaisut, sisällön irtautumisen perinteisestä kirjan muodosta. Raportin mukaan "kirja" on ehkä määriteltävä uudelleen. Kirjallisuus ja muut taidemuodot yhdistyvät tuotettaessa sisältöä julkaistavaksi monessa erilaisessa mediassa tai multimediassa.

Lukeminen olennainen osa

Lukeminen on olennainen osa nykyihmisen toimintaa yhteiskunnassa. Se on jo nyt monimuotoista ja luettavaan yhdistyy tiedostamattamme multimedian elementtejä. Kirjojen lukeminen taistelee ajastamme sekä muiden medioiden että kokonaan toisenlaisten elämysten hankkimistapojen kanssa.

Raportti korostaa, että opiskeluvälineenä "kirjan" muodolla ei tulevaisuudessa ole merkitystä, vaan vaatimukset sisällön saatavuudesta, käytettävyydestä, muokattavuudesta ja päivitettävyydestä ratkaisevat julkaisutavan eli mediavalinnan. Sisällön uudet julkaisumuodot mahdollistavat oppijalle aivan erityyppiseen interaktion oppimateriaalinsa ja muiden oppijoiden kanssa kuin perinteinen, painettu sisältö.

Elektronisten oppimateriaalien, painetun kirjan ja muiden oheispalvelujen muodostamasta kokonaisuudesta on kehittymässä uusi dynaaminen tuotannonala tietoyhteiskuntaan, jonka kaikkia toimintatapoja ei vielä tunneta.

Kirja 2010 -raportissa selvitetään myös tekijänoikeuksia, joilla saattaa olla ratkaiseva vaikutus monimediaalisten ja monikanavaisten tuotteiden ja palveluiden markkinoille tuloon.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.