Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kirjastoammattilaiset huolissaan

Kirjastojen lastenosastot ovat "verkkopelihelvettejä"

7.11.2001 15:43 Tietokonepelit ja internet-verkkopelaaminen ovat kahmaisseet pääroolin suurten kaupunkien kirjastojen lasten- ja nuortenosastojen toiminnassa. Pahimmilla pelipaikoilla tilanne on kärjistynyt: kirjastonhoitajat esittävät jopa nimikkeensä muuttamista uutta tehtävänkuvaansa vastaavaksi.

- Kaiken muun suhteen teemme valintoja, mutta internetistä emme voi seuloa mitään pois, vaikka mieli tekisi, valittavat Helsingin kaupungin kirjastotyöntekijät.
Kirjastonhoitajat tarjoutuvat muuttamaan nimikkeensä peliemänniksi, koska "teknisistä apuvälineistä on tullut pelikoneita". Kirjastolehden tuoreessa numerossa (7/2001) kerrotaan tilanteen lipsuneen kirjastohenkilöstön käsistä.
Omat pelisäännöt haussa
Internetin kautta pelattavat pelit ovat johtaneet esimerkiksi Helsingin Vuosaaren kirjastossa omiin pelisääntöihin, joiden nojalla on siivottu pelisanastoa.
Kirjastolehden mukaan verbiä "tappaa" ei osastolla enää käytetä sanan missään muodossa. Nyt ainoastaan "killataan".
Toisessa artikkelissa Kirjastolehti pohtii, että julkiset kirjastot lähtivät tarjoamaan internet-asemia ilman laajempaa pohdintaa tai asian problematisointia. Mutta nyt voidaan kysyä "homman mielekkyyttä"
- Nyt ollaan seurausten keskellä ja pärjättävä on, toteaa Heikki Poroila Vantaan pääkirjastosta.
"Emme halua peliriippuvuutta"
Myös kirjastoväen luokkakäynnit ovat saaneet tummanpuhuvaa lisäväriä:
- Emme enää jaksa mainostaa konetarjontaa. Luokkakäynneillä puhumme jo enemmän tämän palvelumme varjopuolista kuin ylistämme niitä; koska emme halua olla tukemassa tai jopa luomassa peliriippuvuutta, kirjoittaa "Vuosaaren porukka".
- Kerromme kuinka haitallisia pc-pelit ovat niin fysiologisesti kuin henkisestikin.
Kirjastonhoitajien uuteen toimenkuvaan kuuluu muistuttaa lapsia ja nuoria siitä, kuinka tärkeää on muistaa syödä, nukkua ja ulkoilla. Luokkakäynneillä myös varoitetaan mielen ja mielikuvituksen köyhtymisestä.
Kirjastoissa tehtyjen havaintojen mukaan tappamisen simulointi peleillä lisää lasten ja nuorten keskittymisvaikeuksia, unettomuutta sekä masentuneisuutta.
Sen mitä kirjastot ennen tukivat (lasten lukuharrastus, henkinen kasvu ja kehitys) on nyt kirjastoammattilaisten mielestä kääntynyt itsensä vastakohdaksi, tyrehdyttämiseksi.
Lehti kysyy Helsingin kaupunginkirjaston kantaa "pelikulttuuriin" ja siihen liittyviin ongelmiin. Ongelman pohdinta jatkuu Kirjastolehden nettikeskustelufoorumilla.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.