Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osa arkea

Lapsilla ja nuorilla oma mobiilikulttuuri

7.11.2001 13:48 Tampereen yliopistossa toimiva tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus on kartoittanut lasten ja nuorten matkaviestintää ja sen synnyttämää kulttuuria. Tulokset on nyt julkaistu kirjana.

Tutkimuksen mukaan matkaviestinnästä on syntynyt nuorten oma käyttökulttuuri, josta kaduillakin kuuluva kännykkäpuhe on vain osa.

Uutuuskirja Kännyssä piilevät sanomat: nuoret, väline ja viesti kartoittaa havaintoja suomalaisnuorten kännykkäkulttuurin synnystä ja ensivaiheista. Samalla kuvataan matkaviestinnän osuutta nuorten arjessa.

Kouluikäisistä valtaosalla on oma matkapuhelin. Esimerkiksi Porin korkeakouluyksikön tutkimuksen mukaan 9-12-vuotiaista lapsista noin 60 prosentilla on oma matkapuhelin. Nuorten 13-16-vuotiaiden parissa vastaava luku kohosi lähes 90 prosenttiin.

Tampereen yliopiston tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus on kartoittanut lasten ja nuorten matkaviestintää vuodesta 1997.

Nuoret osaavat asian

Nuoret ovat kehittyneitä matkapuhelimen ja sen palvelujen käyttäjiä - matkaviestintä koetaan yleensä humaaniksi teknologiaksi ja oma matkapuhelin läheiseksi ja henkilökohtaiseksi välineeksi. Sen avulla hoidetaan arkipäivän juoksevia asioita, ylläpidetään sosiaalisia suhteita ja ilmennetään omaa tyyliä ja elämäntapaa.

Nuorten matkaviestinnälle tyypillisiä piirteitä ovat mm. runsas tekstiviestintä, merkkisoittojen eli "häläreiden" tai "pilareiden" käyttäminen ja pelien pelaaminen.
Tekstiviesteissä eli tekstareissa piilee koko tunnekirjo ilosta suruun ja niiden avulla on helppo kertoa aroistakin asioista. Esimerkiksi seurustelusuhteen aloitus tekstiviestillä on monelle nuorelle tuttua.

Ennen matkapuhelin on väline sosiaalisen verkoston kartuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Lasten profiili matalampi

Myös alle 10-vuotiailla lapsilla on jo matkapuhelimia, mutta tämän ikäisten lasten matkaviestintä on vielä melko huomaamatonta. Lapsia saatetaan jopa kieltää esittelemästä puhelinta tai käyttämästä sitä näkyvästi. Usein matkapuhelin hankitaan turvaksi ja yhteydenpitovälineeksi koululaiselle, joka alkaa liikkua yksin kodin ulkopuolella.

Moni lapsi oppii käyttämään kännykkäänsä näennäisen helposti, mutta puhelin ei välttämättä hahmotu hänelle viestintävälineenä, vaan lapselle
kännykän tärkein ominaisuus saattaa olla matopeli.

Tutkimushanke jatkuu

Lasten ja nuorten matkaviestintää koskeva hanke jatkuu edelleen nimellä Wireless Kids. Vuonna 2001 käynnistetyn kansainvälisen pilottitutkimuksen tarkoituksena on analysoida ja vertailla lasten ja nuorten matkaviestintäkulttuureja neljässä eri maassa.

-Matkaviestinten käyttö on yleistynyt lasten ja nuorten parissa eri puolilla maailmaa. Kyse ei kuitenkaan ole maailmalaajuisen viestintäkulttuurin muodostumisesta, vaan käyttötavoissa on runsaasti eroja, toteaa tutkija Pirjo Rautiainen.

Nyt julkaistua tutkimusta ovat tukeneet Nokia, Sonera ja Tekes, jonka TLX-Tietoliikenteellä maailmalle -teknologiaohjelmaan hanke kuuluu, ja kirjan on kustantanut Tampere University Press.

Jutun kirjoitti: Jyrki Laine

Jyrki Laine

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.