Oikeusministeriön sananvapauskäsitys väärältä vuosisadalta
13.11.2001 12:29 Oikeusministeriössä laadittu luonnos uudeksi sananvapauslaiksi saa penseän vastaanoton sähköisiä kansalaisvapauksia valvovassa, kansainvälisen mallin mukaisessa kansalaisjärjestössä.
Pian eduskuntakäsittelyyn tulevan lakiesityksen henkeä Electronic Frontier Finland ry:n (EFFi) edustajat pitävät holhoavana ja etukäteissensuroivana. Lakiehdotus torpattiin muutama vuosi sitten, mutta vieläkään, uudelleenkirjoitettuna se ei tyydytä kaikkia.
- Kaiken kaikkiaan lakiehdotus osoittaa, että oikeusministeriössä ei ole ymmärretty viestinnän muuttuneita pelisääntöjä.
- Nykyisellään laissa eletään vielä aikakaudella, jossa tavallisilla kansalaisilla ei ollut mahdollisuutta toimia joukkotiedotusvälineenä, kommentoi EFFi:n puheenjohtaja Mikko Välimäki.
Lausunnossaan lakiluonnokseen EFFi korostaa annetun lakiehdotuksen negatiivisia vaikutuksia alle 18-vuotiaiden oikeuteen käyttää sanavapautta sekä laissa asetetun tallennusvelvollisuuden kohtuuttomuutta. Esityksessä mainittu kolmen kuukauden tallennusvelvollisuus koskee esimerkiksi kaikkia viestifoorumeita ja chattipöytiä.
Suomalainen EFFi toimii eritoten internetin käyttäjien ja ohjelmoijien yksityisyyden sekä sananvapauden vartijana kansanvälisen mallijärjestönsä Electronic Frontier Foundationin (EFF) periaatteiden mukaisesti. EFF on hyökännyt muun muassa kirjastojen ja koulujen internet-sensuuria vastaan. Järjestö haluaa eroon huonosti toimivasta suodatuksesta ja valtion kontrollista. Järjestön mukaan kansalaisilla tulee olla oikeus itse päättää, mikä heille sopii.
Tekijänoikeudesta tullut "pyhä lehmä"
Suomalainen EFF:n itsenäinen alajärjestö käyttää emoaan astetta reippaampia ilmauksia propagandoissaan. Yhdistyksen mielestä tekijänoikeudesta on muodostunut "pyhä lehmä", jonka vuoksi ollaan valmiit uhraamaan muut yhteiskunnan arvot kuten sananvapaus.
- EFFin tehtävänä on nostaa ongelmat näkyviin ja tehdä se, mitä on tehtävissä, jotta yhteiskunta olisi jatkossa olemassa kansalaisiaan varten, Välimäki lisää.
Yhdistys lupaa näyttävää ulostuloa edustamiensa periaatteiden kanssa ja jäsenhankintaa it-yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa. Myös EU-tasolla aloittelee toimintaa kattojärjestö EFFe, jonka tehtävä on vaikuttaa unionin valmisteleviin ja päättäviin elimiin.
Myös valmius kansalaisten oikeusneuvontaan on hyvä: runsaat kaksi kuukautta toimineen EFFi-yhdistyksen kuusijäsenisessä hallituksessa istuu kaikkiaan neljä oikeustieteen kandidaattia. Välimäki itse tutkii digitaalista oikeuksien hallintaa Teknisen Korkeakoulun alaisessa Tietotekniikan tutkimuslaitoksessa, ja valmistelee väitöskirjaa aiheesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Google höllentää Nexus Onen kauppaa
- 18.3. Googlen kiinalaiskirje voi olla väärennös
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. HTC:n valmistama 4G-puhelin julki ensi viikolla?
- 18.3. Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle
- 18.3. 4G-verkkosopua Venäjän kanssa odotetaan vasta 2012
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 18.3. Incap siirtää tehtaan Viroon - 124 irtisanotaan Suomessa
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Elehaku tulee myös vanhoihin Google-luureihin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 16.3. IPhonen myynti laajenee maakuntiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle 13:16
- Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään 10:39
- Wii hävisi Xboxille Yhdysvalloissa 12:35
- Verkon pornotunnus jäi pöydälle 12:21
- Lisää







