Nielsen: Suomalaiset laiskoja nettiostajia
20.11.2001 08:43 Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset sijoittuvat nettiostajina Euroopassa kahdeksanneksi. Ruotsalaiset ovat innokkaimpia verkko-ostajia, perässään tanskalaiset.
Viimeisen kuuden kuukauden aikana 30 prosenttia ruotsalaisista ja 17 prosenttia tanskalaisista on tehnyt ostoksia internetissä, kertoo Nielsen Netratingsin tutkimus.
Jos mukaan lasketaan myös "ikkunaostosten" teko internetissä, ruotsalaisista tällaista samoilua on harrastanut 51 ja tanskalaisista 40 prosenttia viimeisen puolen vuoden aikana.
Kolmanneksi aktiiveimpia nettiostajia ovat norjalaiset 16 prosentilla väestöstä. Samaan lukemaan yltävät myös sveitsiläiset ja saksalaiset. Hollantilaisista ja itävaltalaisista 13 prosenttia ja suomalaisista 12 prosenttia on ostanut jotain internetistä. Top 10:een mahtuvat vielä iso-britannialaiset 11 prosentilla ja ranskalaiset kahdeksalla prosentilla.
Ikkunaostelussa suomalaiset pärjäävät paremmin: sijoitus kuudes, johon yltää, kun 28 prosenttia kansasta on tehnyt ikkunaostoksia viimeisen puolen vuoden aikana.
Ykkösenä ovat ruotsalaiset 51 prosentilla, tanskalaisten lukema on 40, hollantilaisten ja sveitsiläisten 33, norjalaisten ja suomalaisten 28, itävaltalaisten 27, saksalaisten 24, iso-britannialaisten 18 ja ranskalaisten 15 prosenttia.
Joulurahaa vähemmän
Accenturen selvityksen mukaan reilut 41 prosenttia amerikkalaisista ja briteistä aikoo käyttää verkkokaupassa vähemmän rahaa kuin vuotta aiemmin.
Selvitykseen vastanneista reilut 25 prosenttia ilmoitti aikovansa käyttää tänä jouluna enemmän rahaa verkkokaupassa.
Vastauksista ilmeni, että ostajat kokevat heillä olevan aiempaa vähemmän valinnanvaraa verkossa. Tämä on selitettävissä monien verkkokauppojen sulkeutumisella tämän vuoden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi