Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
VHS yhä pääosassa

Dvd-elokuvien myynti kasvoi voimakkaasti

3.12.2001 12:20 Myyntivideomarkkinoilla myytiin elokuun lopussa päättyneen vuoden aikana yhteensä 4,6 miljoonaa videoelokuvaa, joista VHS:n osuus oli 3,7 miljoonaa ja dvd:n myynti 930 000 kappaletta. Kasvua edellisen vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna oli VHS:ssä 11 prosenttia ja dvd:ssä 410 prosenttia.

Myyntivideoiden kokonaismarkkinat verollisin vähittäismyyntihinnoin olivat samalla ajanjaksolla 350 miljoonaa markkaa josta 235 miljoonaa tuli VHS:n myynnistä ja 115 milj dvd:n myynnistä.

Myynti- ja vuokravideomarkkinoiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 1.9.2000-31.8.2001 verottomin tukkuhinnoin laskettuna 285 miljoonaa markkaa, josta myyntivideoiden osuus on 73,5 prosenttia ja vuokravideoiden 26,5 prosenttia. Kokonaismarkkinoiden kasvu edelliseen kauteen verrattuna oli 31,8 prosenttia.

- VHS:n kasvu tulee taittumaan vuonna 2002, mutta markkinat eivät vielä ensi vuonna lähde pienenemään, uskoo Buena Vista Home Entertainmentin
toimitusjohtaja Markus Gotthardt.

- Dvd:n myynti kaksinkertaistuu vuoden 2002 aikana. Dvd-markkinan huikea kasvu tulee pääsääntöisesti edelleen niin sanotuista heavy user -elokuvista, joiden kohderyhmää ovat 18-40 -vuotiaat miehet (muun muassa Gladiaattori, Puhallettu 60 sekunnissa ja X-Men). Tulevaisuudessa kasvua dvd-myynnissä on odotettavissa lasten- ja perhe-elokuvien osalta, kun dvd-laitteet yleistyvät ja monipuolistuvat.

Buena Vista Home Entertainment on myyntivideoiden tukkukaupassa markkinajohtaja Suomessa 25,5 prosentin markkinaosuudella.

Dvd valloittaa myös vuokravideomarkkinoita

Vuokravideomarkkinoiden kasvuvauhti on dvd:n myynnissä 640 prosenttia ja VHS:n myynnissä 7 prosenttia. dvd edustaa toistaiseksi kuitenkin vain 11,5 prosenttia vuokravideomarkkinoista. Vuokravideoiden tukkumyyntitaso on 390 000 kappaletta vuodessa, josta VHS:n osuus on 334 000 kappaletta ja dvd:n 54 000 kappaletta.

Videovuokraamoja on Suomessa noin 650 kappaletta. Uusia elokuvia saapuu vuokraamoihin noin 500-700 kappaletta vuosittain. Karkea arvio ulosvuokrausten määrästä vaihtelee elokuvasta riippuen 20-50 välillä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana

28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.

.