Pressplay sallii musiikin CD:lle polttamisen
11.12.2001 14:59 Koveneva digitaalisen musiikin nettijakelun kilpailu on pakottanut myös Sonyn, Vivendin ja Emin musiikkia jakelevan Pressplayn sallimaan nettiteitse ostetun musiikin CD-levylle tallentamisen. Osa motiivia saattaa olla sekin, että Sony valmistaa itse polttavia asemia.
Viihdejättien Sony ja Vivendi yhteinen digitaalisen musiikin myyntiportaali Pressplay on tehnyt yllättävän siirron. Aiemmasta linjasta poiketen se on ilmoittanut sallivansa myymiensä tiedostojen polttamisen myös CD-levylle. Perusteeksi on ilmoitettu halu saavuttaa tukevampi kilpailuasema suhteessa muihin kilpailijoihin.
Sonylla oma lehmä ojassa
Sylttytehdas lienee kuitenkin hieman laajempi. Kun Sony valmistaa myös polttavia CD-asemia ja kun Hewlett-Packard taannoin ilmoitti luopuvansa kuluttajapakattujen asemien myynnistä kokonaan, on helppo nähdä missä Sonyn intressit ovat. Kun sama yhtiö käärii voittoja sekä musiikkikappaleiden myynnistä että niiden tallentamiseen tarvittavien laitteiden myynnistä, voitot ovat taatusti suuremmat kuin pelkästään jompaa kumpaa tekemällä.
Pressplayn tulee julkaisemaan oman CD-poltto-ohjelmiston, jonka kehittää Adaptecin tytäryhtiö Roxio. Roxio on jo liittoutunut aiemmin EMI:n kanssa, jonka musiikkia jaellaan niin ikään Pressplayn kautta. Ohjelmiston merkittävin ero nykyisiin verrattuna on se, että se säilyttää musiikkikappaleissa olevan digitaalisen tekijänoikeusinformaation.
RealNetworksin MusicNet on lisensoinut jo polttosoftan
Päätökseen lienee vaikuttanut myös se, että Pressplayn pahin kilpailija MusicNet on jo lisensoinut kappaleiden polttamisen mahdollistavan ohjelmiston Roxiolta.
Tarkkoja tietoja siitä, millä laitteilla näitä tallennettavia tiedostoja on mahdollista soittaa ei vielä ole. On kuitenkin todennäköistä, että nykyisen kaltainen rajoitukseton tila ei jatku.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana
28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi