Alan Turingista jatkokertomus netissä
12.12.2001 12:02 Tietokoneen teoreettisen perustan keksineen Alan Turingin elämästä on alkanut uusi jatkokertomus netissä. Aihe on kiinnostava: nero ja Englannin kenties merkittävin sotasankari ajettiin itsemurhaan ennen aikojaan.
G.James Jones -niminen herra on aloittanut mielenkiintoisen juttusarjan Systemtoolbox -sivustolla.Jonesin on tarkoitus käydä läpi koko Alan Turingin elämänhistoria juurta jaksain.
Turing keksi 40-luvulla nykyaikaisen digitaalisen tietokoneen matemaattisen teorian. Ilman häntä koko informaatioteknologian murros ei olisi ollut mahdollinen. Hänen elämäntarinansa on mielenkiintoinen ja dramaattinen muutenkin.
Englannin mahdollisesti suurin sotasankari leimattiin rintamakarkuriksi
Turing oli yksi keskeisiä henkilöitä, jotka vaikuttivat Bletchley Parkissa Englannissa II maailmansodan aikana toimineessa tiedusteluyksikössä, joka mursi saksalaisten murtamattomana pidetyn Enigma-salakirjoituksen. Monien sotahistorioitsijoiden mielestä se, että saksalaiset eivät tienneet salauksen murtumisesta vaikutti ratkaisevasti sodan lopputulokseen.
Kuningataräidin lämmin englantilainen syli palkitsi kuitenkin Turingin sankariteot karulla tavalla. Sodan jälkeen tiedusteluyksikkö vietiin huippusalaisena maan alle ja operaatioon osallistuneet jäivät tyhjän päälle. Tämän lisäksi heitä pidettiin jonkinlaisina pettureina ja rintamakarkureina koska he eivät saaneet kertoa mitään sodan ajan aktiviteeteistaan.
Turingin kohtalo kulminoitui vuonna 1952 kun murtomies oli vieraillut hänen kodissaan. Paikalle soitettu poliisi olikin kiinnostuneempi paikalla olleen nuoren miehen suhteesta Turingiin kuin murron selvittämisestä. Kun Turing ei naiviudessaan ymmärtänyt salata homoseksuaalisuuttaan, hänet pistettiin tuohon aikaan yleiseen pakkohoitoon johon sisältyä voimakas hormonihoito. Lisäksi Turingilta häipyi elämäntehtävä kun Yhdysvaltojen vaatimuksesta homojen turvallisuusluokitusta muutettiin niin, että heitä ei enää päästetty arkaluontoisen tiedon pariin.
Tämän seurauksena hän alkoi kärsiä alati pahenevasta masennuksesta ja hormonihoidon aiheuttamista terveysongelmista. Kesäkuun 8. päivänä 1954 hänen siivojansa löysi hänet kuolleena. Ruumiin vieressä oli puoliksi syöty syanidilla myrkytetty omena.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana
28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi