Microsoftin digi-TV kyttää katsojaa
12.12.2001 14:50 Microsoftin versio interaktiivisesta televisiosta näyttää tarkoittavan, että televisiovastaanottimesta tulee myös havainnoiva osapuoli. Yhtiön Microsoft TV -sovittimiin sisällytettävä ohjelmisto kerää tietoa mainostajia varten muun muassa siitä, mitä kanavia katsotaan.
Microsoft kertoi tiistaina, että se aikoo asentaa Predictive Networks -yhtiön profilointiohjelmiston kaikkiin valmistamiinsa digisovittimiin. Profilointi tarkoittaa sitä, että katsojan käyttäytymisestä kerätään tietoa, jota voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi kanavien ohjelmistojen lähetysajankohtien suunnittelussa tai mainonnan suunnittelussa.
Kaikki vain eivät tunnu olevan innostuneita siitä, että heidän televisionkatseluaan tilastoitaisiin heidän tietämättään. Molemmat yhtiöt vakuuttavat, että kerätyt tiedot eivät yksilöi katsojia henkilökohtaisesti. Lisäksi tietoja ei tallennettaisi keskustietokoneille, vaan digisovittimeen itseensä.
Taas nerokasta "pisnislokiikkaa"
Jos tämä pitää paikkansa, Microsoft on keksinyt taas yhden nerokkaan rahantekokoneen: laitteen ostanut asiakas maksaa ostaessaan siitä muistitilasta jota käytetään hänen itsensä seuraamisesta kerätyn datan tallentamiseen.
Lisäksi nettimainonnan yhteydessä käydyt keskustelut ovat paljastaneet, että vaikka tällä tavalla kerätyt tiedot eivät sellaisenaan yksilöisi, ne on mahdollista yhdistää muihin asiakkaat yksilöiviin tietokantoihin.
Predictive on hakenut patenttia myös teknologialle, joka tunnistaa käyttäjän esimerkiksi saman perheen jäsenistä kauko-ohjaimen näppäilyjen tai vaikka hiiren käytön perusteella. Yhtiön yksityisyyden suojaa määrittelevä policy ja sen tekninen kuvaus ovat kyllä uskottavia. Ongelmaksi jäänee kuitenkin, että kaikenlainen valvonta tuntuu monesta periaatteessa ikävältä kyttäämiseltä.
Microsoftin digihankkeet vastatuulessa
Microsoftin digi-tv -hanke on ollut paljon suuremmassa vastatuulessa kuin suomalainen vastine. Yhtiön ainoa suuri asiakas on portugalilainen Cabo TV, jolla on ongelmia Microsoftin ohjelmiston lastentautien kanssa. Samat ongelmat johtivat Microsoftin ja itävaltalaisen kaapelitelevisioyhtiö UPC:n yhteistyön kariutumiseen.
Ainoa amerikkalainen Microsoftin digi-tv alustaa käyttävä kaapeliyhtiö on Charter Communications, jonka hallituksen johdossa on Paul Allen, yksi Microsoftin perustajista.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Maalaiset ampuvat kaukaista tähteä moikalla 16:29
- Sata euroa leffalipusta? Spielberg ennustaa kummia 13:17
- 10 000 pahaa sikaa riehuu Android-puhelimissa 07:00
- Vihaiset linnut lentävät kilparadalle sikojen kanssa 09:27
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Limbo of the Lost - plagiarismin juhlaa
19.06.2008 Julkaisijafirma Tri Synergy vetää Limbo of the Lostin pois markkinoilta ilmiselvän plagioinnin takia. Seikkailupelin graafinen sisältö on plagioitu useista eri lähteistä.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi














