Netti-Nysselle aikuiskoulutuksen laatupalkinto
17.12.2001 13:38 Tampereella huristeleva haitaribussi Netti-Nysse on saanut aikuiskoulutuksen laatupalkinnon. Bussissa pääsee tutustumaan netin ohella myös matkapuhelimen ja digi-tv:n käyttöön.
Tampereen kaupunginkirjaston ja työväenopiston yhteinen hanke Netti-Nysse on palkittu opetusministeriön myöntämällä aikuiskoulutuksen laatupalkinnollla.
Maanantaina Helsingissä jaetut sadantuhannen markan laatupalkinnot myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Seurakseen palkintopallille tamperelaisten haitaribussi sai Jyväskylän yliopiston Chydenius-instituutissa toimivan maisterihautomon ja Kauhajoen lukion aikuislinjan toteuttaman Tiedon lähteillä -hankkeen.
Netti-Nysse on liikkuva opetustila, jossa voi tutustua tietotekniikkaan ja internetin käyttöön. Opastusta saa myös matkapuhelimen ja digitaalisen television käytössä.
Laatupalkinnot jakaneen opetusministeri Maija Raskin mukaan Netti-Nysse madaltaa tietoyhteiskunnan kynnystä ja on erinomainen esimerkki siitä, kuinka uuden tekniikan opettaminen voidaan tehdä kansalaisten helposti saavutettavaksi.
Netti-Nysse on ollut rakentamisestaan saakka yhteistyöprojekti. Verkoston jäsenet tuovat jatkuvasti bussiin uusia opiskelijaryhmiä: eläkeläisjärjestöt senioreita, kulttuuritoimi maahanmuuttajia ja nuorisotalot nuorisoa, palkintoperusteissa todetaan.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa 14:00
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Eniro ei myönnä palkanalennuksia
26.05.2008 Digitoday ja It-viikko uutisoivat perjantaina Eniro Finlandin Turun toimipaikan ristiriidoista, joissa ovat mukana Toimihenkilöunioni TU, palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantaja Eniro. Tänään Eniro kiisti TU:n väitteet mainitsematta TU:ta kuitenkaan nimeltä.
Kolme vuotta sitten
Foxconnin johto lensi iPhone-tehtaalle
26.05.2010 Sopimusvalmistaja Foxconnin perustaja ja johtaja Terry Gou lensi tänään Kiinan tehtaalle, jossa on tehty paljon itsemurhia.
Taloussanomat
- Kreikka-vakuuksien asiakirjoja yhä piilossa 06:01
- Avoimuuden teesejä kaivattaisiin myös Frankfurtiin 06:08
- Valkoisen t-paidan vuosisata 07:01
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- » Taloussanomat.fi
-
-226 e
-
-170 e
ASUS G53SX-S1183V (Core i7-2670QM, 8 GB, 500 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-150 e
-
-100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-79 e
Dell XPS 12 Ultrabook (Core i5-3317U, 4GB, 12,5" Windows 8 Pro), kannettava tietokone














