Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Katsojista ei tietoa

Tv-yleisöstä supatetaan digipeiton alla

27.12.2001 15:21 Digita kertoo television lähetysverkon siirtyneen digiaikaan siinä laajuudessa kuin toimiluvat sitä edellyttävät. Finnpanel lupaa tietoa digiboksien yleistymisestä tammikuussa, mutta kanavien katsomisesta ei toistaiseksi riitä raportoitavaa.

Vuoden päättyessä Suomen väestöstä noin 72 prosenttia on pysyvästi "digitaalipeiton alla", kun Anjalankosken, Jyväskylän, Kuopion, Lapuan ja Oulun tv-asemat siirtyvät koelähetyksistä digiaikaan, Digita Oy tiedotti torstaina.

Elokuussa, kun toiminta alkoi, lähetyksiä voi teoreettisesti seurata puolet Suomen väestöstä. Teoreettinen laskentatapa on valttia vieläkin. Konkreettisia tietoja digiboksien myynnistä saati sitten kanavien katsojatilastoja saadaan vielä odottaa.

Finnpanel Oy:n toimitusjohtaja Lena Sandell kertoo Digitodaylle, että ensimmäiset tiedot yleisön siirtymisestä digiaikaan julkistetaan tammikuun puolivälissä. Kyse on laitteiden myynnistä, mutta aivan päiväntuoreita tietoja selvitys ei tarjoa, sillä se on tehty ennen kuuminta joulusesonkia.

Digikanavien katsomisesta Finnpanel ei kykene raportoimaan vielä tammikuussakaan mitään, sillä toistaiseksi tv-mittaritutkimukseen kuuluvista talouksista "vain parin" kerrotaan katsovan digi-tv:tä. Finnpanel ei ole luonut digi-tv:tä varten erillistä mittaria vaan nykyinen paneeli siirtyy digiaikaan samaa tahtia kuin muutkin kotitaloudet.

Digita Oy:n viestintäyksikkökään ei kyennyt toistaiseksi tarjoamaan tietoa laitekaupan edistymisestä. Katsojalukujen seurantaan yhtiö ei aiokaan kajota.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.