Interaktiivinen tv ei ota tulta USA:ssa
2.1.2002 02:21 Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jenkeissä on vuosi vuoden jälkeen hoettu slogania "Tänä vuonna interaktiivinen tv tekee läpimurron!" Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Nyt kuitenkin uskotaan, että vuodesta 2002 voisi tulla sellainen. Tämä johtuu siitä, että kaapeli-tv-yhtiöt, satelliittitelevisiopalvelut, mediakonglomeraatit ja Microsoft ovat kaikki ottaneet interaktiivisen television strategisten näkemystensä avaintekijäksi. Käytännössä se tarkoittaa miljardien upottamista konseptiin.
Äskettäin muun muassa Vivendi Universal sijoitti 1,5 miljardia EchoStar Communicationsiin. Sen avulla yritys pystyy kaupittelemaan interaktiivista televisio-ohjelmistoaan EchoStarin tilaajille, kertoo New York Times.
Microsoft puolestaan takasi Comcastin 47 miljoonan dollarin tarjouksen AT&T:n kaapelitv-yksiköstä. Microsoftin tavoitteena on päästä käsiksi 23 miljoonaan kotitalouteen.
Perusongelma on kuitenkin tuttu: amerikkalaiset eivät ole kiinnostuneita interaktiivisesta televisiosta. Useimmat eivät ilmeisesti edes tiedä mikä se on.
USA:ssa interaktiivinen televisio on yleisnimitys, jota käytetään laajasti kuvaamaan kaikkea video-on-demandista videonauhureihin ja sitä on ajanut enemmän yritysten välinen kilpailu kuin kuluttajien kysyntä.
Yritykset ovat kuitenkin toiveikkaita, koska interaktiivinen televisio on Euroopassa, ja erityisesti Britanniassa saamassa kriittistä massaa. Katsojat voivat esimerkiksi lyödä vetoa eri kilpailuissa, muuttaa kamerakulmaa urheilutapahtumissa ja pelata.
USA:ssa yritykset ovat vuodesta 1970 lähtien yrittäneet vakuuttaa katsojiaan siitä, että nämä haluavat tehdä televisiollaan muutakin kuin vain katsoa sitä.
Kuitenkin suurimmatkin hitit kuten SonicBluen ReplayTV ja TiVo, jotka ovat videonauhureita ja mahdollistavat on-demand-tv-esitysten katsomisen ja keräilyn sekä aikataulutuksen ovat myyneet vain noin 300 000 laitetta ilmestyttyään markkinoille 1999.
Analyytikot uskovat eron eurooppalaisten amerikkalaisia suurempaan kiinnostukseen interaktiivista televisiota kohtaan johtuvan siitä, että USA:ssa on ihmisillä käytössään enemmän tietokoneita. Ne tehtävät, joita jenkit haluavat hoitaa kompuuttereilla, eurooppalaiset tekisivät mieluummin television avulla.
Euroopalla on tällä hetkellä noin puolentoista vuoden etumatka interaktiivisen television tuonnissa markkinoille. Tällä hetkellä jo yli 15 miljoonaa eurooppalaista televisolaitetta vastaanottaa jonkinasteista interaktiivista palvelua. ID:n mukaan noin 7,2 prosentilla Länsi-Euroopan kotitalouksista oli pääsy interaktiivisiin tv-palvleuihin vuoden 2000 lopussa.
Teksti-tv on ollut yksi suuria hittejä Euroopassa, mutta USA:ssa se on kärsinyt siitä, etteivät yritykset ole päässeet yksimielisyyteen yhteisestä standardista.
Lisäksi monet suositut interaktiiviset tv-palvelut kuten säätiedotukset, pelit ja shoppailu ovat asioita, joita amerikkalaiset tekevät mieluummin tietokoneella.
PC:n dominanssi USA:ssa on estänyt monien uusien teknologioiden kehittymisen. Esimerkiksi internetin selailu matkapuhelimella ei ole voittanut alaa.
Koko interaktiivisesta tv:stä on tulossa muna-kanaongelma. Ensin pitäisi olla riittävästi tilaajia, että kannattaisi tehdä riittävästi palveluja. Samaan aikaan tilaajat eivät kiinnostu koko asiasta, kun sisältö ei ole riittävän houkuttavaa.
Euroopassa interaktiivista tv:tä ovat ajaneet mediayhtiöt kun taas USA:ssa hommaa ovat hoitaneet teknologiayhtiöt.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja
28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.
Kolme vuotta sitten
Google uskoo HTML 5:n jyräävän tavalliset ohjelmat
28.05.2009 HTML 5:n uusien ominaisuuksien ansiosta selainpohjaiset ohjelmat toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset ohjelmat.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi