ABB:n Juho Lipsanen Alman uudeksi toimitusjohtajaksi
17.1.2002 17:36 Alma Media Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty ABB:n New Ventures -yksikön toimitusjohtaja KTM Juho Lipsanen (40). Lipsanen aloittaa uudessa tehtävässään maaliskuun alussa.
- Odotan innoissani töiden aloittamista Alma Mediassa ja sitä että pääsen muuttamaan perheeni kanssa takaisin Suomeen, Lipsanen sanoo. Hän asuu tällä hetkellä Sveitsissä.
Juho Lipsanen on ollut ABB-konsernin palkkalistoilla, muun muassa Automation Segmentin talousjohtajana, vuodesta 1988 lähtien. Sveitsissä hän on asunut vuodesta 1994 lähtien. ABB:n New Ventures -yksikkö sijoittaa noin miljardin dollarin salkkua tavoitteena kehittää ABB:lle uusia liiketoimintoja.
Alman hallituksen puheenjohtaja, ruotsalaisen Bonnierin Bengt Braun arvioi Lipsasen kokemuksen yritysjohtajana ja työskentelyn kansainvälisessä työyhteisössä antavan hyvät pohjat myös Alman toimitusjohtajaksi.
Alman nykyinen toimitusjohtaja Matti Packalén ilmoitti loppuvuodesta halustaan luopua toimitusjohtajan tehtävästä tämän kevään aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja
28.05.2007 Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.
Kolme vuotta sitten
Google uskoo HTML 5:n jyräävän tavalliset ohjelmat
28.05.2009 HTML 5:n uusien ominaisuuksien ansiosta selainpohjaiset ohjelmat toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset ohjelmat.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi