Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suurkulutus yhä maskuliinista

Naisten nettikuume nousee USA:ssa

23.1.2002 09:17 Miehet ovat yhä johtavia netin käyttäjiä, kun mittarina on istuntojen määrä, verkossa vietetty aika tai selattujen sivujen summa. Naisilla kuitenkin näyttäisi olevan nettikuumetta, kertoo amerikkalaistutkimus.

Internetiä kotonaan käyttävien amerikkalaisten määrä kasvoi Nielsen//Netratingsin laskelmien mukaan kuudella prosentilla vuonna 2001. Nettiä käyttävien amerikkalaisnaisten joukko kasvoi viime vuonna yhdeksällä prosentilla. Miesten määrä puolestaan kasvoi kolmella prosentilla.

Naisia on netin kotikäyttäjistä Yhdysvalloissa nyt 52 prosenttia. Verkossa vietettyä aikaa mitattaessa miesten etumatka on kuitenkin yhä selvä. Viime vuonna miesten verkossa käyttämä aika oli kuukaudessa keskimäärin yksitoista ja naisten yhdeksän tuntia. Kumpikin käyttäjäryhmä viihtyi verkossa viime vuonna pidempään kuin vuonna 2000.

Sekä netti-istuntojen että selattujen sivujen lukumääräkin olivat vuonna 2001 kasvussa. Miehet olivat näilläkin mittareilla mitattuna yhä naisia ahkerampia verkon käyttäjiä.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.

.