Uutismedian faktarakkaus rakoilee USA:ssa
29.1.2002 10:18 Yhdysvalloissa televisio ja lehdet katsovat toisin sotaa terrorismia vastaan. Kaiken kaikkiaan media ei enää puhu puhdasta faktaa niin innokkaasti kuin syyskuisten terrori-iskujen tuoksinassa, tuore analyysi kertoo.
Media tulvi puhdasta faktaa, kun terroristit iskivät Yhdysvaltoihin viime syyskuussa. Sotaa terrorismia vastaan käsitelläänkin sitten jo toisin, raportoi amerikkalainen Project for Excellence in Journalism laajan medialuotauksen pohjalta. Faktapitoisinta uutisointi on raportin mukaan ollut sanomalehdissä, kun taas televisio on mieltynyt analyysiin ja tulkintoihin.
Syyskuussa, kun Yhdysvallat joutui terrori-iskun kohteeksi, media pitäytyi tiukasti tosiasioiden raportoinnissa ja varoi tulkintoja tai spekulaatiota. Kolme neljäsosaa uutisvälineiden annista oli silkkaa faktaa, tutkimusraportti kertoo.
Joulukuussa Afganistan-operaation ollessa täydessä vauhdissa media tiedonvälitys oli kuitenkin aivan toisenlaista, Project for Excellence in Journalism toteaa aineistonsa pohjalta. Faktoilla oli uutisvirrassa enää 63-prosenttinen osuus, mikä "on vähemmän kuin keskellä Clinton-Lewinsky -skandaalia".
Merkittävänä tutkimusraportti pitää myös printtimedian ja television eroa terrorismiuutisten välityksessä. Painetussa sanassa fakta-aineiston osuus oli 82-prosenttinen, kun taas laajasti yleisöä tavoittava televisio omisti virrastaan faktoille vain 57 prosenttia.
Media hallinnon linjoilla
Televisio erottui sanomalehdistä myös tarkasteltaessa lähestymistapojen USA-myönteisyyttä. Terrorismiuutisoinnissa oli tutkimuksen mukaan kautta linjan havaittavissa näkemysten painottumista hallinnon ja presidentin linjoja mukaileviksi, mutta etenkin televisio varoi kriittisten näkökulmien esittämistä, Project for Excellence in Journalism raportoi.
Laaja medialuotaus toteuttiin kolmena pistokokeena. Syyskuun, marraskuun ja joulukuun puolivälissä yhdysvaltalaisesta mediatarjonnasta otettiin tarkasteluun yhteensä lähes kaksi ja puoli tuhatta juttua. Mukana joukossa on sanoma- ja aikakauslehdistöä sekä laajan yleisön televisiokanavia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi