Kaupallisen radion kasvu pelottaa Yleisradiota
1.2.2002 15:51 Kaupalliset radiot napsivat kuuntelijaosuuksia ja mediamarkkoja viime vuonna osallistumatta taantumatunnelmointiin. Viime vuonna kasvu oli kuusi prosenttia; kehitys alkaa tutisuttaa jo massiivisen Yleisradion lahkeita.
Paikallisradioiden mainosmyynti on kasvanut jo kahtena perättäisenä vuonna kuuden prosentin tahtia. Kaupallisten radioiden yhteenlaskettu myynti vuonna 2001 ylsi 237 miljoonaan markkaan, ja rikkoi aikaisemman ennätyksen 215 miljoonaa markkaa.
- Vain kaupallinen radio oli viime vuonna mediana kasvava. Muut välineet menivät samaan aikaan samaisen kuusi prosenttia alaspäin, Radio Novan taustayhtiön Suomen Uutisradio Oy:n toimitusjohtaja Petri Manninen riemuitsee.
Kaupallisten radioiden menestys maakunnissa on hämmentänyt Yleisradiota. Finnpanel Oy:n Kansallinen radiotutkimus viime vuodelta kertoo kaupallisten radioiden lisänneen rajusti kuuntelijaosuuttaan.
Kilpailu syö Ylen kuulijoita
Yleisradio myöntää, että kilpailu radioyleisöistä kiristyi Suomessa vuonna 2001, jolloin useat kaupalliset radiot saivat luvan laajentaa toimintaansa puolivaltakunnalliseksi. Radiokanavien määrä on kasvanut samaan tahtiin muun muassa Kuopiossa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.
- Merkillepantavaa oli uusien kaupallisten toimijoiden kohderyhmän painottuminen aikuisväestöön - Radio Suomen yleisöön, Yleisradion Pohjois-Savon radioyksikön päällikkö Kimmo Sarlin pohtii.
Hän kuitenkin huomauttaa, että vaikka kaupallisten radioiden määrä on lisääntynyt, perusasetelmat radion kuuntelussa ovat säilyneet jokseenkin ennallaan.
Radio Suomi maakuntaradioineen muodostaa koko Suomessa yleisömäärältään ylivoimaisesti suurimman radiokanavan. Se tavoittaa keskimääräisenä päivänä 37 prosenttia yli yhdeksänvuotiaista suomalaisista.
Nova puhaltaa Suomen niskaan
Ainoalla valtakunnallisella kaupallisella radiolla, Radio Novalla, on kuitenkin selkeästi toiseksi suurin yleisö. Kansallisen radiotutkimuksen mukaan Nova tavoittaa keskimääräisenä päivänä 19 prosentin osuuden radioyleisöistä.
- Kansallisen radiotutkimuksen syksyn 2001 raportin mukaan radio tavoitti viikossa 4 224 000 suomalaista. Yleisradion kanavat tavoittivat 3 085 000 suomalaista ja kaupalliset yhteensä 3 269 000 kuluttajaa, toteaa toimitusjohtaja Timo Savola RAB Finland Oy:stä.
Tarkemmasta tilastollisesta erittelystä ilmenee, että vanhusväestön suosima Ylen Ykkönen 1 046 000 viikkokuuntelijallaan on vertainen useimmille kaupallisille radioille. Novalla vastaava vertailuluku on 1 550 000 kuuntelijaa. Radio Suomi on kanavista suurin, keskimäärin 2 370 000 viikkokuuntelijallaan.
Radio Suomen vahvuus on perinteisesti Ylen itsensä tuottamassa radiouutismateriaalissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi