Oukalle ohjelmistoyrittäjien palkinto
5.2.2002 11:33 Ohjelmistoyrittäjät ry on valinnut oululaisen Heikki Oukan vuoden ohjelmistoyrittäjäksi. Hänen vuonna 1991 perustamansa NetHawk Oy on kasvanut koko historiansa ajan kannattavasti ja työllistää 230 ihmistä Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa sekä Japanissa.
Yritys keskittyy matkapuhelinverkkojen testaukseen ja diagnostiikkaan.
Palkinto jaettiin Ohjelmistoyrittäjien vuosikokouksessa Helsingissä maanantaina 4. helmikuuta. Viime vuonna palkinnon sai Risto Siilasmaa, tietoturvayritys F-Secure Oyj:n perustaja ja toimitusjohtaja.
- Heikki Oukka on osoittanut esimerkillistä kykyä tehdä teknologiasta kansainvälistä liiketoimintaa, nähdä asiakkaiden todelliset tarpeet ja kehittää tarvetta vastaava teknologisesti edistyksellinen tuoteperhe. Heikki on loistava esimerkki oikeasta ohjelmistoyrittäjästä hype-julkisuudessa esillä olleiden pikarahastajien vastapainoksi. , Ohjelmistoyrittäjäjien puheenjohtaja Pekka Ruusunen perustelee.
NetHawk toimittaa Suomessa kehitettyjä ohjelmistotuotteita yli 40 maahan. Yrityksen omistuksesta noin 70 prosenttia on edelleen yrityksen johdon ja työntekijöiden hallussa. Sen arvioitu liikevaihto vuonna 2001 oli runsaat 22 miljoonaa euroa ja tulos vahvasti positiivinen.
Vuoden teko: Max Payne
Vuoden teko -maininta annettiin suomalaiselle peliyritys Remedy Entertainment Oy:lle, jonka luoma Max Payne -tietokonepeli sai markkinoilla innostuneen vastaanoton ja on noussut kaikkien aikojen myydyimmäksi Suomessa tehdyksi tietokonepeliksi. Peli on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja. Ohjelmistoyrittäjät ry toivoo, että tällaisia ennätyksiä rikkovia menestystarinoita syntyy lisää.
Vuoden floppi -maininnan sai Kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisema Mitä Missä Milloin 2002. Kirjan Vuoden sanoja -osiossa vedetään yhtäläisyysmerkki it-yritysten ja dotcom-yhtiöiden välille. Ohjelmistoyrittäjät pitää vakavan liiketoiminnan ja kuplatalouden johtotähtien rinnastamista harkitsemattomana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi