Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Joelle ylistystä

Ruotsin kirkko palkitsi suomalaisen elokuvan

5.2.2002 07:01 Ruotsissa kirkko on ryhtynyt elokuvan ystäväksi ja tukijaksi. Lajissaan ensimmäisen palkinnon sai kuitenkin suomalainen elokuva.

Ruotsin kirkko on palkinnut 30 000 kruunulla suomalaisen elokuvan Joki. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Jarmo Lampela.

Joki kertoo yhdestä dramaattisesta iltapäivästä pienessä suomalaisessa kaupungissa. Palkinnon arvoiseksi elokuvan tekee ruotsalaisten mielestä se, että Joki näyttää katsojalle merkillisellä tavalla pahan maailman, jossa on kuitenkin valon pilkahdus.

Tuomariston mukaan Joki kutoo hellävaraisesti ja ihmisestä huolehtien elämänlangoista verkon, jossa epäitsekkäät rakkaudenteot ovat vahvimpia motiivejamme - jopa kuoleman edessä.

Ensimmäistä kertaa

Göteborgin elokuvafestivaaleilla julkistettu kirkon palkinto oli lajissaan ensimmäinen. Tuomaristoon kuuluivat ohjaaja ja näyttelijä Niklas Hjulström Ruotsista, seurakuntapedagogi Per Jensen Tanskasta ja Ruotsin kirkon kulttuurisihteeri Karin Nyberg-Fleisher.

Joki -elokuvan on tuottanut Lasihelmi Filmi Oy. Elokuvasäätiön tietojen mukaan 106-minuuttisen filmin tuotantobudjetti oli kokonaisuudessaan viisi miljoonaa markkaa.

Lampelan aiempiin ohjauksiin ja käsikirjoituksiin kuuluu muun muassa nuorisoelokuva Sairaan kaunis maailma.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.

.