Elinkeinoelämä tuomitsee tekijänoikeusmaksun laajennusaikeet
6.2.2002 12:34 Elinkeinoelämän järjestöt vastustavat yhteisrintamassa ehdotusta, jonka mukaan nykyisen kasettimaksun ohella tekijänoikeusmaksua alettaisiin periä myös tallentavien laitteiden hinnassa. Muun muassa tietokoneita ja matkapuhelimia koskeva maksu olisi ongelmallinen yritysten kannalta, kävisi kuluttajien kukkarolle ja söisi kilpailukykyä, järjestöt sanovat.
Suomalainen kuluttaja maksaa tekijänoikeuskorvausta paitsi ostamistaan äänitteistä myös erilaisista tallennusalustoista. Niin sanottu kasettimaksu on sisällytetty muun muassa ääni- ja videonauhoihin sekä tallennuskelposiin cd-levyihin. Opetusministeriön tekijänoikeustoimikunnassa EY-direktiivin pohjalta valmisteltu esitys laajentaisi toteutuessaan kasettimaksuperiaatteen koskemaan myös tietokoneita ja matkapuhelimia, joille on mahdollista tallentaa tekijänoikeuksin suojattua materiaalia digitaalisessa muodossa.
Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari, Teollisuus ja Työnantajat sekä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom kampanjoivat keskiviikkona Helsingissä vaihtoehtoisen lähestymistavan puolesta.
- Oikeuksien haltijoilla on toki oikeus välittömään korvaukseen teosten käytöstä. Kysymys on siitä, miten tämä markkinalähtöisesti toteutetaan, sanoo TT:n varatoimitusjohtaja Tarmo Korpela. Elinkeinoelämän järjestöjen mukaan uusi laitemaksu on ajatuksena sietämätön muun muassa kilpailukyvyn kannalta, koska Suomi edustaa jo nyt tekijänoikeusmaksujen terävintä eurooppalaista kärkeä.
"Tietoyhteiskuntahanke vaarantuu"
Korpelan mukaan laitteisiin liitetty tekijänoikeusmaksu vaarantaisi jopa tietoyhteiskuntahankkeen, koska maksu ei kohdentuisi aineiston käyttöön ja aiheuttaisi helposti myös laitehintojen korotuspaineita.
Erityisen kitkerältä laitemaksu maistuisi, mikäli se sidottaisiin laitteiden tallennuskapasiteettiin, elinkeinoelämän edustajat uumoilevat.
- Esimerkiksi cd-r -levyn hinnasta jo 18 prosenttia on kasettimaksua. Tallennuskapasiteettiin sidottuna maksu voisikin kasvaa kohtuuttomaksi, laskee FiComin lainsäädäntöjohtaja Eeva Laatikainen.
Laitepohjainen maksu koskettaisi mikroyrityksiäkin
- Tietokoneiden myötä laitemaksu koskisi lähes kaikkia suomalaisia yrityksiä, myös 1-9 henkilön mikroyrityksiä, huomauttaa Suomen Yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen.
Järjestön mukaan näin kävisi, vaikka laitemaksua ei ulotettaisikaan yrityskäytössä oleviin laitteisiin. Käyttötarkoituksen todistamisesta tulisi laitteiden ostohetkellä ongelma, tai sitten palautuksien haku merkitsisi melkoista ruuhkaa.
- Hakijoina olisivat Suomessa toimivat 220 000 yritystä, jotka todennäköisesti uusivat laitekantansa keskimäärin tiiviimmin kuin yksityishenkilöt, Suomen Yrittäjät toteaa lausunnossaan opetusministeriölle.
Norja poisti laite- ja tallennemaksun
Elektroniikan Tukkukauppiaiden kokoamien tietojen mukaan Suomessa on vuodesta 1984 saakka peritty Euroopan kalleimpiin kuuluvaa tekijänoikeusmaksua tallentamattomista audio- ja videokaseteista. Järjestön mukaan myös myöhemmin käyttöön tulleet digitaalisten tallenteiden maksut ovat muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna korkeita.
Tukkukauppiaiden mukaan Norja poisti sekä tallenne- että laitemaksut kokonaan viime vuonna ja Belgiassa ei enää tänä vuonna peritä laitemaksua. Samaan suuntaan on järjestön mukaan lähdössä myös Saksa.
Nykyisten kasettimaksujenkin juridista perustaa tukkukauppiaat moittivat huteraksi. Järjestö sanoo, että suomalaiselta kuluttajalta peritään tekijänoikeusmaksua usein turhaan esimerkiksi videokasetin hinnassa, sillä tutkimustiedon mukaan kasetteja käytetään eniten pelkkään katseluajan siirtoon.
- Suomen nykyinen kasettimaksujärjestelmä onkin suurelta osin "maksuautomaatti", joka perii maksut kuluttajalta aineistosta, josta tekijänoikeusmaksut on jo kertaalleen maksettu, järjestö sanoo julkilausumassaan.
Yritykset voivat anoa kasettimaksun palautusta
Kasettimaksun tarkoituksena on Teoston mukaan kompensoida haittaa, joka tekijänoikeuksien haltijoille aiheutuu luvallisesta tallenteiden kopioimisesta eli yksityishenkilöiden oikeudesta ottaa teoksesta muutamia kopioita omaan käyttöönsä.
Kasettimaksu samoin kuin kaavailtu laitepohjainen tekijänoikeusmaksu eivät anna yrityksille oikeutta suojatun aineiston kopiointiin. Yritystoiminnassa kopioinnista on aina sovittava erikseen oikeuksien haltijan kanssa.
Yritykset voivat kuitenkin anoa kasettimaksun palauttamista Teoston Kasettimaksutoimistolta, mikäli esimerkiksi videokasetteja on käytetty ammatillisessa toiminnassa. Cd-r -levyjä esimerkiksi varmuuskopiointiin tai muuhun ammattikäyttöön ostetaessaan yritys voi vapautua kasettimaksusta jo ostohetkellä, mikäli asiasta on neuvoteltu sopimus Teoston kanssa.
Suomen Yrittäjien näkemyksen mukaan yritykset hakevat palautuksia laiskasti, mikäli menettely koeteaan hankalaksi ja se vie aikaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi









