Aktivist Network sukelsi syvälle viime vuonna
7.2.2002 08:05 Aktivist-telinejakelulehteä seitsemässä maassa kustantava ja online-palveluja ylläpitävä Aktivist Network Oy teki viime vuonna noin kahden miljoonan euron tappion 7-8 miljoonan euron liikevaihdolla. Konseptin nimimiehet Eeropekka Rislakki ja Sam Inkinen jättivät paikkansa joulukuussa.
- Tämän vuoden toisella vartilla koko konsernin tulos tulee olemaan voitollinen. Ilmoitusmyynnin kasvu alkoi jo viime vuoden kesällä, mutta investoinnit ja ulkomaaverkoston rakentaminen rasittivat tulosta, kommentoi Aktivist Network Oy:n toimitusjohtaja Harri Yli-Kujala.
Yli-Kujala on vakuuttunut, että ilmoitusmyynnin noususuhdanne jatkuu ja yksi jos toinenkin konsernin seitsemästä maayksiköstä pikimmiten sinnittelee kuiville. Suomen Aktivist käänsi kassavirtaansa positiiviseksi jo viime vuoden lopulla.
Lisäpääomaa ei tarvita
- Lähdemme siitä, että uutta pääomakierrosta ei enää tarvita, Yli-Kujala sanoo.
Yhtiöllä onkin takanaan jo kolme rahoituskierrosta. Suurimpia pääomasijoittajia ovat muun muassa suomalainen CapMan Oyj, saksalainen Consors ja ruotsalaiset Carnegie sekä Scandia-rahasto. Myös pienempien sijoittajien kuten Suomen Kulttuurirahaston taskulla on jo käyty useamman kerran.
Yli-Kujala kehuu sijoittajia pitkämielisiksi ja kärsivällisiksi, vaikka yhtiö parissa vuodessa pisti menemään reilusti yli 100 miljoonan markan pääomat. Tosi asiassa tämä ei ole jäänyt sijoittajilta huomaamatta.
Rislakki ja Inkinen vilttiketjuun
Investointeja oikeisiin pakkoihin olivat ohjailemassa päätoimittaja Eeropekka Rislakki ja tutkimus- ja kehitysjohtaja Sam Inkinen. Molemmat jättivät paikkansa viime joulukuussa, Yli-Kujalan mukaan "ilman dramatiikkaa". Inkinen ja Rislakki jatkavat Aktivistin avustajina.
Rahaa vastaan on kehittynyt yksi näyttävimmistä yhteispohjoismaisista telinejakelulehdistä, joka vahvasti kosiskelee Itä-Eurooppaa ja Venäjän länsilaitaa.
Rahakkaina päivinään yhtiö palkkasi Aktivist-lehden ulkoasun suunnitteluun Martin Farran-Leen, jonka käsialaa ovat muun muassa brittilehdet Blueprint ja Arena sekä Tanskan Elle ja Ruotsin Slitz.
Ulkoasun uudistus onnistui
Farran-Leen visuaalinen ote näkyy viime viikolla ilmestyneissä Eestin, Suomen, Norjan ja Tanskan painoksissa. Yli-Kujalan mukaan Farran-Leen käyttäminen tuotti hyvän hinta/laatusuhteen. Myös päätoimittajana vasta aloittaneen Mikko Aromaan mukaan lehden lukijat ja ilmoittajat ovat tyytyväisiä julkaisun tasoon.
- Se tyytyväisyys näkyy saamassamme palautteessa, Aromaa lisää.
Aktivist-leviää nykyisin muun muassa Free Records Shopin ja Anttila-ketjujen telineissä ympäri Suomen. City-lehteä hieman varttuneemmalle väestölle kohdistettu painos on Suomessa noin 100 000 kappaletta.
Aromaan mukaan Aktivist poikkeaa muista medioista myös vahvalla satsauksella internet-portaaliin. Hänen mielestään Aktivistin web- ja sms-palvelujen varustelutaso poikkeaa edukseen kilpailijoista.
Internet-palveluiden sisällön ja ulkoasun harmonisointi on linjattu läpi yhtiön verkoston: Aktivist-lehti (Suomi, Eesti, Puola,Venäjä), Nöjesguiden (Ruotsi), Natt & Dag (Norja) sekä Nat & Dag (Tanska) aloittavat ensimmäisen vuosipuoliskon aikana yhteisiä kuukausiteemoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi