Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
100 000 markkaa

Soittoäänillä lahjoitus lintujensuojeluun

7.2.2002 16:15 Mobile Avenue Finland ja BirdLife Suomi lanseerasivat huhtikuussa 2001 linnunlaulun soittoäänet kännyköihin. Osa soittoäänien tuotoista ohjattiin BirdLife Suomen suojelutyöhön, ja tuotto ylitti vuoden loppuun mennessä 100 000 markkaa.

Tuotolla on muun muassa kartoitettu vähentyneen metsähanhen pesimäalueita, julkaistu Suomen tärkeiden lintualueiden luettelo ja laadittu BirdLifelle Euroopan laajuinen metsiensuojeluohjelma.

Mobile Avenue Finlandin linnunlaulusoittoäänet on tuotettu yhteistyössä lintuasiantuntijoiden kanssa. Äänien suuri suosio perustuukin niiden
autenttisuuteen: useimmat lajit ovat soittoäänestä täysin tunnistettavissa.

Ylivoimaisesti suosituimmaksi soittoääneksi on osoittautunut kalalokki. Toisella sijalla on peippo ja kolmantena satakieli. Kaikkiaan jo 32 lintulajin soittoäänet on tuotettu ja uusia ääniä tulee saataville tänä keväänä. Soittoäänien jatkuvan suosion ansiosta myös tänä vuonna on odotettavissa mittava lahjoitus BirdLifen suojelutyöhön.

Linnunlaulusoittoäänet on jo julkistettu Norjassa ja lähiaikoina niiden myynti alkaa myös Englannissa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.

.