Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sähköinen kustannus ontui

Öhman korvaa Hahdon Jantonissa

8.2.2002 12:09 Mediayhtiö Janton Oyj:n toimitusjohtaja Tarmo Hahto jättää toimitusjohtajan tehtävät ja hänen tilalleen on nimitetty varatoimitusjohtaja Kai Öhman. Hahto aikoo ryhtyä yrittäjäksi.

Hahdon mukaan hänen ratkaisunsa taustalla on median ja it:n yhdentymisen hidas eteneminen. Hän aikoo jatkossa siirtyä "yrittäjävetoisempiin" tehtäviin.

Jantonin mukaan ero tapahtui hyvässä järjestyksessä, ja Hahto muun muassa osallistuu kevään aikana Jantonin strategisiin hankkeisiin ja jatkaa joidenkin tytär- ja osakkuusyhtiöiden hallitusten jäsenenä.

Fokus perusbisneksiin

Öhmanin mukaan Janton keskittyy lähiaikoina perusliiketoimintoihin: lehden tekemiseen ja jakeluun sekä radio- ja televisiotoimintaan. Hänen mukaansa myös aloitettuja sähköisiä liiketoimintoja jatketaan, mutta entistä tarkemman kulukurin alaisuudessa.

- Uusiin liiketoimiin ryhdytään aina kuten ennenkin, jos hanke on mielenkiintoinen ja konsernin toimialaan sopiva. Keskeisinä arviotekijöinä pidetään edelleen hankkeen varmaa ja lyhyttä takaisinmaksuaikaa, Öhman kuitenkin huomauttaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.

.