Televisiokauppa piristyi tammikuussa
15.2.2002 14:16 Kulutuselektroniikan toimitukset kaupalle piristyivät tammikuussa 2002. Vauhdilla käyntiin lähtenyt televisiokauppa veti koko kulutuselektroniikan toimitukset 7,1 prosentin nousuun viime vuoden tammikuuhun verrattuna.
Elektroniikan tukkukauppiaiden tilastojen mukaan tammikuussa kaupalle toimitettiin 21 878 TV-vastaanotinta. Kappalemääräistä kasvua oli 23,8 prosenttia ja markkamääräistä lisäystä 34,6 prosenttia.
Kasvua on ennen muuta laajakuvatelevisioissa. Dvd-soittimia toimitettiin tammikuussa kaupalle 3 409 kappaletta, ja niissä eteenpäin menoa oli 11,6 prosenttia.
Digiboxeja arvioidaan menevän kaupaksi noin 100 000 kappaletta ja tästä kertyy rahaa noin 20 miljoonaa euroa.
Matkapuhelimissa kalliimpia laitteita
Matkapuhelinten markkamääräiset toimitukset tammikuussa 2002 kasvoivat kolme prosenttia. Kappalemääräiset toimitukset laskivat
puolestaan neljä prosenttia. Tämä merkitsee, että kuluttajat hankkivat nyt paremmin varusteltuja ja tehokkaampia gprs-puhelimia,
joiden hinta on jonkin verran korkeampi.
Kuluvasta vuodesta odotetaan kodintekniikalle parempaa. Toimitusten odotetaan kasvavan keskimäärin noin 10 prosenttia viime vuodesta. Kuluttajat vaihtavat kiihtyvään tahtiin vanhat ja energiaa kuluttavat kodinkoneet uusiin ja energiaa säästäviin malleihin.
Tilastokeskuksen barometrin mukaan kodintekniikan hankinta-aikeet ovat kohonneet vuodesta 1995 alkaen ja ovat nyt korkealla tasolla. Myös kuluttajien luottamusindikaattori on kääntynyt nousuun. Suomalaiset haluavat sijoittaa nyt laadukkaisiin kodinkoneisiin. Tuotteen halpa hinta ei ole enää ainoa tärkein ostoperuste.
Tästä vuodesta odotetaan varsinkin kulutuselektroniikassa viime vuotta parempaa. Kodintekniikka-alalla kilpailu on varsin kovaa. Jakelukanavat ovat murroksessa johtuen mm. ulkomaisten vähittäisketjujen tulosta markkinoille. Kodintekniikan mainonta on voimakasta, ja Suomessa mainontaan käytetään eurooppalaisittain korkeat 6-8 prosenttia alan bruttovolyymistä. Monissa Euroopan maissa luku on puolet pienempi.
Hinnoissa korotuspaineita
Kilpailu on heikentänyt alan kannattavuutta entisestään. Tavarantoimittajille on tulossa lisävastuita muun muassa kierrätyksessä ja pidentyvissä takuuajoissa. Hinnoissa on kova korotuspaine.
Suomen hintataso on elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan nyt monissa kulutuselektroniikan laitteissa Euroopan halvimpia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi