Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Levikkilukuja kohotettiin keinotekoisesti

Seksi ei myy tarpeeksi Sanoman lehtiä Belgiassa

22.2.2002 14:36 Sanoma Magazinesin tytäryhtiön, Mediaxisin Belgiassa julkaisema Playboy-tyyppinen Menzo-kuukausijulkaisu on joutunut myöntämään suurennelleensa levikkilukuja. Viralliseti Menzon kuukausilevikki oli noin 30 000, mutta se supistui yllättäen 5 000:lla. Sen jälkeen kun päätoimittaja Frank Buysse sai potkut viime kuussa, sisäpiirin tiedot kertovat levikin olleen alle 20 000.

Buysse syyttää suomalaisia siitä, ettei Menzo jaksanut kiinnostaa enää. Hän sanoo lähteneensä tajuttuaan, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin seksilehtien hengissäpysyminen.

Ilmoittajat eivät ole olleet ilahtuneita levikkilukujen kaunistelusta ja heidän sanotaan harkitsevan vastoimia.

Muutenkaan seksilehdet eivät ole maassa menestyneet. Sanoma Magazinesiin kuuluva Hollannin Playboy menetti levikistään viime vuonna 23 prosenttia. Hollannin levikintarkastusviraston HOI:n mukaan Playboyn levikki laski alle 70 000:n viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Luku on matalin lehden vuonna 1983 alkaneen ilmestymisjakson aikana.

Vuonna 2000 Playboyn levikki oli keskimäärin 100 000 eikä se ole koskaan ennen laskenut alle 90 000:n.

Poliisiapu evättiin

Sanoma Magazinen levikinedistämistoimet ovat joutuneet Hollannissa oikeuden hampaisiin. Markettien kassapistelevitykseen tarkoitettu uusi "keltainen" Prenza-aikakauslehti aikoi pukea näyttelijöitä poliiseiksi jakelemaan lehden ensimmäistä numeroa ilmaiseksi. Tuomioistuin kuitenkin kielsi vuokraamasta uniformuja levikin edistämiseen, vaikka niitä saakin vuokrata näytelmäesityksiin.

Prenzan esimmäisessä numerossa kerrottiin muun muassa, että 234:llä hollantilaisella poliisimiehellä on rikosrekisteri.

Prenza ilmoittaa haluavansa olla lehti, joka raportoi elämän raa?at tosiasiat. Valikoimassa on perhedraamaa, rikoksia ja liikenneonnettomuuksia, mutta seksi ei sivuille mahdu.

Lehden on määrä olla 24-sivuinen ja sitä levitetään 9 000 pisteessä marketissa, bensa-asemilla ja lehtikioskeissa. Uudella lehdellä Sanoma pyrkii paikkaamaan perinteisten laatuperhelehtien kuten Libellen ja Margrietin laskevaa levikkiä.

Jutun kirjoitti: Marc van Impe

Marc van Impe

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä

28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.