Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kilpailuneuvoston tilalle

Valtioneuvosto hyväksyi markkinaoikeuden

22.2.2002 10:09 Kilpailuneuvoston ja markkinatuomioistuimen tilalle perustettu uusi erityistuomioistuin, markkinaoikeus, aloittaa toimintansa maaliskuun alussa. Markkinaoikeus käsittelee markkinatuomioistuimelle ja kilpailuneuvostolle tähän asti kuuluneita asioita.

Muutoksen yhteydessä myös kilpailunrikkomismaksun määrääminen siirtyy markkinaoikeudelle. Valtioneuvosto antoi torstaina asetuksen, jonka perusteella kilpailunrikkomismaksun täytäntöönpano kuuluu oikeusministeriön alaisena toimivalle Oikeusrekisterikeskukselle. Torstaina annettiin myös oikeusministeriön asetus markkinaoikeudesta.

Markkinaoikeus voi kieltää laissa kielletyn kilpailunrajoituksen käytön ja määrätä seuraamusmaksun. Sille kuuluu myös yrityskauppojen valvontaan liittyviä tehtäviä. Lisäksi markkinaoikeus voi kumota julkista hankintaa koskevan päätöksen, oikaista hankintamenettelyä tai määrätä hyvitysmaksun. Uusi markkinaoikeus käsittelee muun muassa kuluttaja-asiamiehen ja elinkeinonharjoittajan välisiä kiistoja siitä, onko tuotetta tai palvelua markkinoitu sopimattomalla tavalla.

Säännökset vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta säilyvät pääosin nykyisellään. Oikeudenkäyntimaksu markkinaoikeudessa on 170 euroa, ja se peritään nyt myös kilpailunrajoitus- ja hankinta-asioissa. Maksua ei edelleenkään peritä kuluttajansuojalain mukaisissa asioissa.

Markkinaoikeudessa noudatetaan asiakirjojen julkisuuden osalta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia myös kilpailu- ja hankinta-asioihin. Kilpailuneuvoston asiakirjat ovat aikaisemmin olleet ei-julkisia, jollei kilpailuneuvosto itse ole toisin päättänyt.

Markkinaoikeuden ylituomarin virkaa hoitamaan on siirretty markkinatuomioistuimen ylituomari Kaisa Meriluoto. Ylituomarin lisäksi markkinaoikeudessa on neljä tuomaria ja neljä markkinaoikeussihteeriä. Asioiden käsittelyyn osallistuu myös sivutoimisia asiantuntijajäseniä, jotka valtioneuvosto määrää neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä

28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.