EKP:n eurokampanja loppusuoralla
27.2.2002 09:48 Euroopan keskuspankin ja euroalueen kansallisten keskuspankkien yhteinen Euro 2002 -kampanja on loppumetreillä. Vuonna 2000 alkaneen tiedotusohjelman tavoitteena oli tiedottaa euroseteleiden ja -kolikoiden ulkonäöstä ja aitoustekijöistä sekä muista uuden käteisrahan käyttöön liittyvistä asioista. Kampanjan tunnus oli Euro ? yhteinen rahamme.
Merkittävä kuun vaihteessa päättyvää kampanjaa oli kumppanuusohjelma, jonka tavoitteena oli tiedottaa eurorahoista rahanvaihdon ja eurotiedottamisen kannalta keskeisessä asemassa oleville yrityksille ja yhteisöille sekä kouluttaa rahankäsittelijöitä.
Suomen Pankki kutsui kumppaneiksi 65 yritystä ja organisaatiota, jotka sitoutuivat välittämään eurotietoa edelleen henkilöstölleen, asiakkailleen ja muille sidosryhmilleen, muun muassa suurelle yleisölle. Yhteistyö eurokumppaneiden kanssa on ollut erittäin tuloksellista, mikä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka sujuvasti rahanvaihto Suomessa toteutui. Rahanvaihtojakson loputtua yhteistyö kumppanien kanssa vähitellen loppuu.
Euro 2002 -kampanjaan sisältyi myös syksyllä 2001 toteutettu joukkotiedotuskampanja televisiossa ja aikakauslehdissä sekä 17.9. Helsingissä järjestetty Euro 2002 -konferenssi. Osa kampanjaa oli lapsille suunnattu Sinustako eurosankari -kilpailu. Kampanjan verkkosivusto avautui helmikuussa 2001 ja on edelleen toiminnassa kaikilla 11 virallisella EU-kielellä.
Suomessa kolme eri kampanjaa
Suomen Pankki toteutti lisäksi oman eurotiedotusohjelmansa, joka täydensi Euro 2002 -kampanjaa. Kampanja rajautui joukkotiedotusvälineiden kautta toteutettuun, suomalaisille räätälöityyn ruohonjuuritason tiedottamiseen. Lisäksi Suomen Pankki jakoi syyskuussa 2001 jokaiseen kotiin uusiin käteisrahoihin keskittyvän esitteen.
Myös valtiovarainministeriö, Euroopan unioni ja Kuluttajavirasto toteuttivat yhteistyössä laajan eurotiedotuskampanjan. Se keskittyi uuden valuutan laajempiin vaikutuksiin. Keskeisenä tavoitteena oli auttaa eri väestönosia havaitsemaan etukäteen euron tuloa seuraavat muutokset.
Pyrkimyksenä oli, että esimerkiksi eläkeläisten kaltaiset ryhmät kokisivat muutoksen mahdollisimman luontevana ja turvallisena. Tämä kampanja jakoi jokaiseen kotiin oman aihepiirinsä mukaisen esitteen lokakuussa 2001.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä
28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.
Kolme vuotta sitten
Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas
28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi