Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lainvalvonta seitittyy

Rikosilmoituksia verkoitse 2010

6.3.2002 12:33 Poliisin verkkopalveluiden kehittämisryhmän mukaan viimeistään 2010 rikosilmoituksen voi tehdä internetin kautta. Jo tänä vuonna mahdollistunee erilaisten ilmoitusten tekeminen poliisille verkon kautta.

Rikosilmoituksia on mahdollista tehdä internetin kautta vuonna 2010. Myös oman asian käsittelyn etenemistä on tuolloin mahdollista seurata verkoitse. Tavoitteet on julkistettu Poliisin verkkoasioinnin kehittämistä koskevassa tiedotteessa.

Poliisin verkkoasioinnin kehittäminen aloitetaan jo tänä vuonna selvittämällä rikostutkinta- ja lupapalveluprosessien sähköistämistä. Tämän vuoden aikana poliisi rakentaa yhteistyössä kansalaisen verkkolomakepalvelun kanssa järjestelmän, jonka avulla on mahdollista tehdä poliisille sähköinen ilmoitus anastetusta omaisuudesta, vahingonteosta, anastetusta tai kadonneesta poliisiviranomaisen myöntämästä asiakirjasta tai ampuma-aseesta.

Tulevaisuudessa rikosilmoituksen voi siis käytännössä tehdä täyttämällä valmiin sähköisen verkkolomakkeen. Täyttämisen jälkeen ilmoitus lähetetään sähköisesti. Järjestelmä huolehtii siitä, että ilmoitus menee oikealle poliisilaitokselle. Asiakas saa lähetyksestään kuittauksen. Jo ennen kuin sähköinen lähettäminen on mahdollista, verkosta voi tulostaa valmiin rikosilmoituslomakkeen, jonka voi toimittaa valmiiksi täytettynä poliisilaitokselle.

Tämän vuoden aikana poliisin verkkosivuille tulee myös lukuisa määrä muum muassa ampuma-aseisiin, arpajaisiin ja yleisötilaisuuksien ilmoittamiseen liittyviä sähköisiä verkkolomakkeita. Kansalaiset voivat täyttää lomakkeet sähköisesti, mutta niitä ei voi toimittaa poliisilaitokselle verkon kautta. Valmiiksi täytetyillä lomakkeilla voi kuitenkin nopeuttaa henkilökohtaista asiointia poliisilaitoksella.

Maksaminen ja tunnistaminen vielä ongelmallista

Poliisin lupapalvelujen sähköistämistä tällä hetkellä hidastaa se, että yli 90 % lupapalveluista on luonteeltaan sellaisia, että henkilön pitää jättää ainakin ensimmäinen lupahakemus henkilökohtaisesti poliisilaitokselle. Lisäksi poliisi edellyttää, että asiakas maksaa luvan etukäteen. Verkkomaksaminen otettaneen poliisissa käyttöön muutaman vuoden sisällä.

Poliisi antaa lainsäädännön nojalla erilaisia todistuksia ja lausuntoja toisille viranomaisille ja asiakkaille sekä käsittelee erilaisia ilmoituksia. Sen jälkeen, kun sähköisen allekirjoituksen käyttö ja verkkomaksaminen on mahdollista poliisissa, lausuntojen ja todistusten antaminen on tarkoitus sähköistää. Työryhmä arvioi, että poliisissa otetaan sähköinen allekirjoitus käyttöön lähivuosina.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä

28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.


Kolme vuotta sitten

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

28.05.2009 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

.