Käyttäjät tyytyväisiä kaupunkikortteihin
13.3.2002 15:16 Liikenne- ja viestintäministeriön kehittämishankkeen tuloksena on syntynyt erityyppisiä kaupunkikorttiratkaisuja, joita kaupungit voivat käyttää malleina sellaisenaan tai soveltaa omiin tarpeisiinsa.
Käyttäjien kokemukset kaupunkikorteista ovat ministeriön mukaan pääasiassa hyviä. Sen sijaan kaupungeille korttihankkeiden toteuttaminen on ollut oletettua työläämpää. Kaupunkikortti on älykorttitekniikkaan perustuva toimikortti, johon voidaan ladata erilaisia ominaisuuksia ja myös rahaa.
Tulokset ilmenevät liikenne- ja viestintäministeriön 13. maaliskuuta julkaisemasta kaupunkikorttihankkeen loppuraportista, jossa tarkastellaan seitsemässä kaupungissa vuosina 1993-2000 kehitettyjä ja käyttöönotettuja kaupunkikorttijärjestelmiä.
Kaksivaiheinen kaupunkikorttihanke käynnistyi vuonna 1993. Kehittämisprojektin ensimmäisessä vaiheessa vuosina 1994-1996 mukana olivat Seinäjoki, Rovaniemi ja Vaasa, ja toisessa vaiheessa vuosina 1997-2000 Espoo, Vantaa, Oulu ja Pori.
Rovaniemellä ja Seinäjoella kaupunkikorttia voi käyttää joukkoliikenteessä, kirjastokorttina, uimahallimaksujen, aterioiden ja pysäköinnin maksamiseen sekä liikuntaesteisten kuljetuksissa. Vaasassa korttia käytetään lisäksi henkilökunnan kulunvalvontakorttina.
Espoon, Vantaan, Oulun ja Porin yhteistyöhankkeena kaupunkikortin käyttökohteiksi kehitettiin kirjasto, liikunta, ateriat, pysäköinti, puhelin ja kulunvalvonta. Lisäksi korttiin voidaan yhdistää liikuntaesteisten kuljetuspalvelut. Joukkoliikennematkoja ei näissä kaupungeissa voi kaupunkikortilla tehdä.
Käyttäjät tyytyväisiä
Kaupunkikorttien vaikutustutkimusten mukaan uuteen maksujärjestelmään ollaan kaikissa kaupungeissa pääasiassa tyytyväisiä.
Käyttäjät pitävät kaupunkikorttien tärkeimpänä ja käyttökelpoisimpana ominaisuutena joukkoliikennemaksamista. Tätä ominaisuutta toivottiin korttiin myös toisen vaiheen kokeilukaupungeissa, joissa joukkoliikennematkojen maksamiseen käytetään eri korttia.
Tulevaisuudessa sähköisen asioinnin yleistyessä kaupunkikortin tärkeäksi ominaisuudeksi nousee sähköinen varmenne, jonka avulla kuntalainen voi asioida verkossa.
Kaupunkien näkökulmasta korttijärjestelmien kehittäminen osoittautui loppuraportin mukaan odotettua työläämmäksi. Valmista tekniikkaa ei ollut olemassa kaupungin monien eri järjestelmien yhdistämiseksi samaan korttijärjestelmään. Oppia ei voitu hakea mistään muualta joitakin yksittäisiä ratkaisuja lukuun ottamatta. Lisäksi kaupunkien odotukset järjestelmiltä olivat alkuvaiheessa liiankin optimistisia. Työn mittavuus ja lisäresurssien tarve kävivät ilmi projektien edetessä.
Aikataulut myöhästelleet
Kaikissa projektissa mukana olleissa kaupungeissa on kaupunkikortti otettu käyttöön, vaikkakin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.
Rovaniemellä käyttäjiä on 15.000, Seinäjoella 10.000, Vaasassa 4.700, Espoossa 1.000, Vantaalla 1.700, Oulussa 5.400 ja Porissa 550. Lähes kaikissa kaupungeissa on käynnissä tai suunnitteilla järjestelmän kehittäminen edelleen.
Osa kehittämistoimista on jo saatu käyntiin. Lähitulevaisuudessa etä- ja kontaktikortit yhdistetään yhdeksi kombikortiksi, jossa palveluja voi käyttää sekä kontakti- että etäkäyttöliittymän kautta. Joukkoliikenteen lipuista tulee tällöin yksi kaupunkikortin peruspalveluista.
Kombikortteja kaupunkikortteina kokeillaan jo Porissa, Seinäjoella ja Oulussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi