EFFi tuomitsee hakukoneiden häirinnän
22.3.2002 11:51 Electronic Frontier Finland ry on huolissaan hakukone Googleen kohdistuneesta oikeudellisesta painostuksesta, ilmoittaa järjestö kannanotossaan.
Skientologia-järjestö vaati Googlea poistamaan sille kiusalliseen www.xenu.net -sivustoon viittaavat linkit. Skientologia-järjestön vaatimukset perustuivat väitettyihin tavaramerkki- ja tekijänoikeusrikkomuksiin.
- Tapaus on vaarallinen kahdesta syystä - ensinnäkin Googlesta on muodostunut tärkein riippumaton väylä informaation löytämiseen Internetistä, minkä tällaiset hyökkäykset yleistyessään uhkaavat tuhota, toteaa EFFin kansainvälisistä asioista vastaava Ville Oksanen.
- Toiseksi tapaus osoittaa jälleen kerran kuinka immateriaalioikeuksia voidaan käyttää täysin niiden alkuperäistä tarkoitusta vastaan informaation tuotannon ja levittämisen estämiseen.
Aluksi poisto
Google poisti aluksi Xenu.netin kokonaan hakemistostaan. Asian saatua runsaasti huomiota lehdistössä Google palautti linkit niiltä osin kuin vaatimukset olivat perustuneet tavaramerkkirikkomuksiin. Tekijänoikeusväitteiden tarkoittamia sivuja ei kuitenkaan palautettu, koska tämä olisi ollut Yhdysvaltojen tekijänoikeuslain notice and take down -säännösten vastaista.
- Vastaava tapaus on mahdollinen myös Suomessas, huomauttaa EFFin puheenjohtaja Mikko Välimäki.
- Lakiin sähköisestä kaupankäynnistä tulee täysin vastaava palvelun sulkusääntö, joka näemmä näyttää koskevan kaikkia hakupalvelujen tarjoajia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi