Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kirjavat menettelyt yksityisasioiden kertomisessa

Koroma esimerkkinä: ennakkopäätösten puuttuminen ongelma yksityisyyden suojalle

28.3.2002 07:30 Suomen rikoslain pykälät yksityisyyden suojasta kaipaisivat tuekseen Korkeimman oikeuden ratkaisuja sopivuuden rajoista. Koska uuden rikoslain yksityisyydensuojaa koskevien säädösten pohjalta ei vielä ole ennakkopäätöksiä, tiedotusvälineet näyttäisivät nyt aktiivisesti hakevan sopivuuden rajoja. Asiantuntija odottaisi KO:n suuntaa-antavaa ennakkoratkaisua Nostokonepalvelun jutusta.

Esimerkiksi arveluttavasta menettelystä käy valtakunnan päälehden, Helsingin Sanomien, satunnainen tapa kertoa hankkimistaan tiedoista oheisväitteellä, että poliisi tutkii tapausta, vaikkei vielä tutkisikaan. Lehti ei jätä poliisille muuta vaihtoehtoa kuin käynnistää tutkimukset lehden tietojen pohjalta.

Kaava on ollut jo ainakin kahdesti käytössä: ensin Nostokonepalvelun jutussa ja pari viikkoa sitten TT:n toimitusjohtajan ja Talentum Oyj:n hallituksen jäsenenJohannes Koroman Talentumin osakekauppojen uutisoinnissa. Koroma sai kuulla poliisien olevan tutkimassa hänen osakekauppojaan ennen poliiseja.

Myös Koroma-jutussa poliisin toimia ennakoitiin

Johannes Koroman Talentum-osakkeiden ostoja koskeneessa uutisoinnissa oli monta vaihetta.

Ensin 9. maaliskuuta lauantaina kerrottiin, että "poliisi tutkii" Koroman kauppoja Talentumin osakkeilla. Seuraavan päivän jatkouutisoinnissa mainittiin kuvaavasti, että "poliisin täytyy tutkia" juttu. Kunnes lehti seuraaaksi toi julki totuuden: poliisi tutkii, mutta vasta Helsingin Sanomien tekemän paljastuksen pohjalta.

HS:n vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen myöntää menettelyn kuvatunlaiseksi, mutta huomauttaa, että "oli asiassa kyllä näyttöäkin".

Rajoja etsimässä

Myös Suomen Kuvalehti tahollaan on etsinyt rajoja yksityisyyden suojasta.

Suomen Tietotoimiston taannoinen doping-uutisointi vuoden 1998 marraskuussa oli korostetusti sen omien tietojen varassa. Syylliseksi mainittu taho oli artikkelissa yleisen merkittävyyden nimissä mainittu nimeltä.

Tässä jutussa luetut lainkohdat ovat nyttemmin muuttuneet. Rikoslaki uudistui vuonna 2000 ja tuli voimaan saman vuoden lokakuun ensimmäinen päivä.

Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Olli Mäenpää näkee käytännön ongelmallisena. Hänen mukaansa henkilöiden nimien tuominen esiin ilman viranomaisten rikosepäilyjä tarvitsisi pohjakseen Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen.

- Se on jatkuva kysymys, johon haetaan rajoja, koska on olemassa perusteita myös julkistaa nimiä ennen tuomioistuinkäsittelyä, Mäenpää sanoo.

Nostokoneesta ennakkopäätös

Mäenpää toivoo, että niin kutsuttu Nostokonepalvelun juttu, josta alioikeus tuomitsi Helsingin Sanomille maksettavaksi ennätyskorvaukset, päätyisi Korkeimpaan oikeuteen. Juttu on nyt Helsingin hovioikeudessa.

Nostokonepalvelun jutusta tulisi siinäkin suhteessa hyvä ennakkoratkaisu, että se sisältää Koroma-tapauksen kanssa samankaltaisen kaavan: ennakkotiedon muka poliisitutkinnassa olevista epäillyistä teoista, jotka poliisi kuitenkin saa lukea vasta lehdestä. Poliisi on esitutkinnassa vahvistanut, että HS kertoi ennenaikaisesti Nostokonepalvelu-jutun olleen rikostutkinnassa.

- Uuden rikoslain yksityisyyden suojan pykäliä koskevia Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä ei ole. Ennakkoratkaisuja olisi hyvä olla rajojen määrittämiseen, Mäenpää toteaa.

Nostokonepalvelun veroasioita käsitelleessä hyvin rakennetussa HS:n juttusarjassa kyse oli nimenomaan yksityiselämän loukkaamisesta.

Yleisesti merkittävän raja haussa

Mäenpää huomauttaa, että lehti voi julkaista omia tietojaan ja henkilöiden nimiäkin ennen tuomioistuimen käsittelyä, jos sillä on "huomattavaa yleistä merkitystä". Mutta ilman Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä esimerkiksi "huomattavan merkityksen" arvioinnille ei ole kunnon perustaa.

Mäenpää epäilee, täyttääkö esimerkiksi Johannes Koroman osakekaupat tällaisen huomattavan yleisen merkittävyyden tunnukset.

- Onko Koroman asema ja merkitys niin keskeinen suomalaisessa yhteiskunnassa? En tiedä, Mäenpää vastaa itse.

Jos taas yksityisyyden suojaa on rikottu ja yksityiselämää loukattu, julkaistusta "näytöstä" mahdollisesti jälkeenpäin langetettava rikostuomio ei välttämättä trivialisoi yksityiselämää loukanneen etukäteisrevittelyn tuomittavuutta. Ennakkoratkaisut voisivat selkeyttää pelisäännöt monessa suhteessa, eritoten nimenjulkaisukäytännössä.

"Olisihan se hyvä olla ennakkopäätös"

Päätoimittaja Janne Virkkunen ei lupaa Nostokonepalvelu-jutun osalta, että lehti veisi sen Korkeimpaan oikeuteen. HS tuomittiin alioikeudessa 15 miljoonaan markkaan kohoaviin korvauksiin, ja jutun merkittävyys kustantajalle on enemmänkin näissä taloudellisissa sanktioissa.

- Tottahan se olisi hyvä asia, että sellainen ennakkopäätös saataisiin, mutta emme aio ennakoida hovioikeuden ratkaisua. Se, miten reagoidaan, päätetään vasta hovioikeuden ratkaisun jälkeen, Virkkunen sanoo.

Hän huomauttaa, että Korkein oikeus ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta hovioikeusratkaisun puristamisenkin kanssa menee syksyyn. Tiettävästi tapauksen käsittely Helsingin hovioikeudessa ei ole vielä alkanut.

Pyysimme myös TT:n toimitusjohtajalta, Johannes Koromalta lausuntoa tämän artikkelin tietoihin, väittämiin ja johtopäätöksiin. Hän ei käyttänyt hyväkseen kommenttimahdollisuutta.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi

28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.