Television suurkuluttajat antavat nyrkin puhua
2.4.2002 10:45 Nuorina runsaasti televisiota katsoneet miehet käyttäytyvät vuosien mittaan jopa viisi kertaa väkivaltaisemmin kuin ohjelmavirrassa vähemmän uineet. Tuloksen taustalla on 25 vuotta kestänyt amerikkalainen tutkimus, joka näkee täysi-ikäisetkin mallioppijoina.
Televisio yksin tuskin riittää tekemään kenestäkään tappajaa, mutta väkivaltaisen käyttäytymisen ja television katselun välillä on kuitenkin havaittu vahva side. Tähän asti television vaikutuspiiriin on tutkimuksissa liitetty etenkin lapset, vaikka myös aikuiset ovat vaikutuksille alttiita. Tämän katsoo nyt todistaneensa amerikkalainen tiedemies Jeffrey Johnson.
Kaikkiaan 25 vuotta kestäneessä akateemisessa tutkimustyössä oli mukana yhteensä seitsemänsataa perhettä New Yorkin osavaltiosta. Yhdistettynä tiettyihin olosuhteisiin television katselu saattaa kasvattaa väkivaltaisen käyttäytymisen todennäköisyyttä jopa viisinkertaiseksi, tutkimus kertoo.
Johnsonin mukaan 45 prosenttia miehistä, jotka katsoivat vähintään kolme tuntia televisiota ollessaan 14-vuotiaita, syyllistyi myöhemmin väkivaltaisiin tekoihin, kun taas alle tunnin katsoneista näin toimi vain yhdeksän prosenttia.
Naiset alttiimpia aikuisikäisinä
Myös naisilla television katselu yhdistyi väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Heillä yhteys vahvistui kuitenkin miehiä myöhemmässä iässä. Eniten väkivaltaisia tekoja tekivät ne, jotka olivat 22-vuotiaina katsoneet televisiota vähintään kolme tuntia päivässä. Näistä naisista merkinnän sai 17 prosenttia, kun taas samassa iässä enintään tunnin television edessä viettäneille naisille merkintöjä ei kertynyt.
Tutkimukseen osallistuneiden käytöksestä saatiin tietoa sekä kyselytutkimuksen että rikosrekisterien avulla. Tutkimuksen alkaessa vuonna 1975 perheiden lapset olivat 1-10 -vuotiaita ja vuonna 2000 tehdyssä kyselyssä vastaajien keski-ikä oli 30 vuotta. Tutkimuksesta kertoi amerikkalainen Science Now -julkaisu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi