Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kannattavuutta ei löytynyt vuosien kokeiluissa

SOK otti tuumaustauon verkkokaupan kehityksessä

11.4.2002 15:46 Suomessa ensimmäisenä päivittäistavarakaupan verkkoon siirtänyt kauppaketju SOK ei ole tyytyväinen pitkähköjen pilottiensa taloudellisiin ja toiminnallisiin tuloksiin. SOK:n verkkoliiketoiminnanjohtaja Visa Palonen epäilee, että vähittäistavaran verkkoliiketoiminta ei ehkä sovi ollenkaan suomalaisen työlainsäädännön piiriin.

Joensuussa vuonna 1997 ja Kuopiossa 1998 alkaneet osuuskauppojen verkkokauppakokeilut S-marketeissa ja Prismoissa ovat olleet pettymys.

- Pysyvän järjestelyn luominen olisi vaatinut suuria investointeja. Logistiikkaa olisi pitänyt kehittää tehokkaammaksi, Palonen pohtii.

Palosen mukaan vähittäistavaran verkkoliiketoiminta on kannattavaa vain Isossa-Britanniassa, jossa logistiikka on kustannustehokasta, esimerkiksi alempien työvoimakustannusten ansiosta.

- Jotta esimerkiksi verkko-ostosten keräily ei rasittaisi muuta kaupantoimintaa, se pitäisi tehdä öisin, Palonen arvioi.

Suomessa yötyö merkitsisi heti palkanlisiä, jotka nakertaisivat entisestään kituvan liiketoiminnan kannattavuutta.

- Ehkä vielä käynnistämme uusia pilotteja, mutta nyt otamme väliin tuumatauon, Palonen pohtii.

SOK:n organisaatiossa päivittäistavaran verkkokauppakonseptit siirtyivät vuodenvaihteessa Market-ketjun ohjauksesta vastaavalle johtajalle, Antti Sippolalle.

Toimitusmaksu vei asiakkaat Kuopiossa

SOK:lla oli parhaillaan toiminnassa kymmenkunta verkkokauppaa, joista enää muutama on toiminnassa. Kuopion S-Market Ykkösrasti sulki vuodenvaihteessa lähes neljä vuotta toimineen verkkokauppansa.

- Kun nostimme toimitusmaksun 35:stä 50:een markkaan, kävi asiakaskunnassa melkoinen kato, kertoo market-päällikkö Petri Haimakainen Ykkösrastilta.

Asiakaskunnan harvenemisen kanssa samaan aikaan Ykkösrasti pohti vaihtoehtoa, rakentaako uuden liiketilan vai korjaako entistä myymälätilaa (joka oli alkujaan autokauppa). Tässä yhteydessä viime vuoden syksyllä syntyi päätös luopua internet-kaupasta, vaikka nyt tilaratkaisun puolesta se voisi jatkuakin.

Haimakaisen mukaan vähittäiskauppa internetin välityksellä ei ollut suuri rasite, sillä tavaroiden keräily tapahtui muun työn ohessa. Toimitusaika asiakkaalle oli silti kaksi tuntia.

- Jos kassa teki keräilyä, hän keskeytti sen kassa-asiakkaiden ajaksi, ja jatkoi sen jälkeen keräilyä, Haimakainen kuvailee.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.